Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista

Blenjoy - iloiset cavalierit

On hanget korkeat nietokset, vaan joulu joulu on meillä

26.12.2007 - 16:40 / Kategoriat: Yleinen

Kirjoiteltu lisää 27.12., lisätty kuvia 30.12.

Lunta löytyi Pellosta, jonne tulimme sunnuntaina iltapäivästä, minkä jälkeen ollaan nukuttu ja valvottu myöhään, syöty ja ulkoiltu ja katsottu tosi huonoja elokuvia ja muutama hyvä dokumentti. Takapihalta pääsee suoraan monenmoisille moottorikelkkareiteille kävelemään, joten koirat ovat juosseet joka päivä irti ja nauttineet siitä suunnattomasti. Myös pikkuinen Vimma on reippaana kulkenut muiden mukana. Välillä se on otettu hetkeksi syliin ja sitten on taas matka jatkunut hetken levon jälkeen ihan omin pikku tassuin.

Aattona jokainen karvakuono sai oman possunkorvan jyrsittäväkseen. Näytti maistuvan. Joulupukki vähän jännitti, ja siitä kohtaamisesta otinkin muutaman kuvan. Lisäilen tänne sitten kun kotiudutaan. Rommi pärjää oikein mainiosti neljän cavalierin seurassa, on se kyllä sopeutuvainen kissaneiti. Välillä vähän tassulla on kokeillut muita koiria, mutta Toscakin on oivaltanut, että eipä tuo kissa kovin vaarallinen ole, joten koirat eivät hurjasti Rommin murinoista välitä.

Kuvasarja Toscasta ja Rommista löytyy Vimman ja Rommin blogista.

Mitä ihmettä...

...sehän on joulupukki =)

Ja se toi lahjoja, jotka kiinnosti myös Rommia.

Vimmakin sai aattona possunkorvan.

Joululomalla ulkoiltiin paljon ja sen jälkeen unet maistui äipän vieressä.

Välillä voi taas kiusata "siskoa"!

Tai sitten vain olla.

Harjoiteltiin myös poseerausta. Kuvassa Vimmalla ikää 16 viikkoa.

---

Käytin tänään Onnin eläinlääkärissä. Se lopetti sohvalle hyppäämisen lauantai-iltana ja on siitä asti ollut flegmaattinen. Välillä on vingahdellut, jos sitä on nostanut. Ruoka on kyllä maistunut koko ajan, mutta mieli on ollut matalana, koska on ollut kipuja.

Itse koplailin jalat läpi, joita se antoi tunnustella ja venyttää ihan rauhassa. Anaalitkaan eivät olleet täynnä ja lämpö oli 38.7 - 38.8, joten odoteltiin sitten rauhassa arkea. Kipeä paikka löytyi lannerangasta, kun sitä käänsi. Röntgenkuvissa ei onneksi näkynyt mitään muutoksia, vaan Onnilla oli oikein siistin näköinen selkäranka. Kaiken varalta otettiin kuitenkin pissanäyte, josta tuloksen saa huomenna.

Todennäköisesti selkä on jotenkin venähtänyt, kun Onni on riehunut muiden kanssa. Nyt on 12 pv:n kuuri metacamia ja rauhallista liikuntaa. Agiin tuli kuukauden tauko juuri kun hallilla on talvitauko ja pääsisin useamman kerran viikossa treenaamaan meidän ongelmakohtia. No, onneksi ei tämän kummempaa kuitenkaan ja koira saadaan kuntoon pienen levon jälkeen.

Ilokseni sitten huomasin, että Helmi oli Vuoden cavalier -listalla lopputuloksissa nartuissa jaetulla yhdeksännellä sijalla. Aika hieno homma, kun ajattelee kuinka kova kilpailu cavoilla, näyttelyissä on yleensä useampikymmen cava, eniten taisi olla maaliskuussa Tampereella, jossa koiria oli päälle 130. Ja ison osan vuottahan Helmi on viettänyt mammalomaa.

Helmin täysveli Aatu (P. Don Dilbert) oli myös yhdeksännellä sijalla uroksissa ja puoliveli Wiltsu kuudentena (P. Oscar Wilde). Onnea Aatulle, Wiltsulle ja omistajille mutta erityisesti kasvattajalle! Hienosti Vuoden siitokoira -listalle oli ponkaissut kuudennelle sijalle taas Helmin äiti, käsittääkseni ainoana narttuna. Onnea paljon siis Dellalle ja Kirstille! Ja kun kerran onnitellaan, niin ei voi unohtaa Helmin isää Simoa (Crawford Chiromoya), joka on siitoskoiralistalla jaetulla toisella sijalla Elmon iskän (Stonepit Tylerin) kanssa. Simo on tosin jo koiraenkelinä, mutta hienoja lapsia on saanut maailmaan.

Anne kirjoitti 27.12.2007 - 22:07
Toivottavasti Onsku paranee nopeasti! Sen siitä saa kun tyttöjä on joka puolella ja lomaakin pitäisi viettää:)
Sari kirjoitti 27.12.2007 - 22:46
Juu, Onsku oli tänään vähän virkumpi ja yritti muka leikkiä, mutta ne on nyt jäissä vähän aikaa ;-). Mutta nämä tytöt. Ne on sitten riehuneet Onninkin edestä. Ja Vimman kirkas kantava ja korviin ottava ääni on ilahduttanut joka päivä useaan otteeseen =P
Elina kirjoitti 29.12.2007 - 12:18
Kyllä noi Kajaanin aikataulut näyttäis siltä, ettei mun tarvi ängetä teidän muutenkin täynnä olevaan autoon. Kiitos kuitenkin. :)

Pikaista paranemista Onskulle. Nää liukkaat kelitkin saa helposti paikat revähtämään... :/ Oikeat koiranomistajan unelmakelit... :///
Sari kirjoitti 29.12.2007 - 12:40
Nähdään sitten kuitenki Kajaanissa, jossei sitten yhteislenkillä jo sitä ennen. Onskulta löytyi lievä pissatulehduskin, mutta niin lievä, että se ei selitä kipua. Se on kyllä nyt niin reppana, että kovasti säälittää, toivottavasti tulee kuitenkin kuntoon levolla ja lääkkeillä.
Elina kirjoitti 29.12.2007 - 15:26
Millaisia pissoja se Vimma oikein pissaa??? Ei se lätäkkö mikään iso ollut! :O ;) Hyviä keskusteluja meillä, heheh... :P
Sari kirjoitti 29.12.2007 - 19:01
Hmmm... minkäköhän kokoinen se iso lätäkkö sitten on =P. Vimma tekee sellaisia pikkupisuja, Tosca teki kans aikanaan "neitipissoja" =))))
kirsi kirjoitti 02.01.2008 - 12:32
Vimma tekee aamulla jättilätäkön (yleensä pihalle, jos olen vikkelä) ja sen neitipissat ovat viime aikoina kasvaneet kovasti. Joululoman aikana Vimma oppi pissaamaan ja liikkumaan yhtä aikaa, joten typykkä tekee nykyään viivapissaa :)
Annukka kirjoitti 03.01.2008 - 12:03
Ihania joulu kuvia. Vimma poseeraa kauniisti:)Pikaista paranemista Onnille.
Marjut ja tuliset kirjoitti 04.01.2008 - 14:14
Heips tänne!
Yllä olevissa melenkiintoiset keskustelut = pissat ja muodot heh ;)
Alan siis olemaan hengissä kun huvituin...tulin toivottamaan mukavaa tätä vuotta, vuoden vaihde kun meni melko ohi :(
Ihana laikkulapsi kotareiden etusivulla ja onhan teidän suloinen ukko jo kunnossa selän osalta??
Mutta terkkuja ja nähtävästi tsempityksen paikka kajaaniin...mistäköhän me alotettais näyttelyvuosi...hm??!!
Vai olisiko totaali tauon paikka :o..taitas ehkä tulla vierotusoireita ...ja kun Maksikkakin yllärinä löytyi sieltä yhdistyksen listalta...vain kolmella tuloksellaan...Onnea Helmille tässä samalla :)

Auts töiden pariin takas juu menen ....:)

Marjut ja se Tulipoika
sari kirjoitti 06.01.2008 - 11:38
Terkut tulipojille =). Onsku-poika on jo reipas ja vetreä, pari päivää vielä lääkekuurilla ja agikielto koko tammikuuksi. Riehumiset kielletty ja metsälenkeillä saa kävellä hihnassa, että laukea selkä kesken hoitamisen.

Tietysti menette näytelmiin - kyllä muuten tulee ne vieroitukset ;-)
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code