Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista

Blenjoy - iloiset cavalierit

Kajaanin näytelmissä

06.01.2008 - 11:03 / Kategoriat: Näyttelyt 2008

Arktiset olot kutsui eilen, kun menimme Kajaaniin loppiaisnäytelmiin. Tuomarina oli Erna-Britt Nordin Ruotsista ja cavoja ilmoitettu 49. Meiltä kehään tepsuttivat Elmo ja Tosca. Marjut esitti nyt ensimmäistä kertaa ihan kokonaan Elmon. Täytyy tunnustaa, että helpompaa olisi ollut olla itse hihnan päässä, kun katsella sivusta ja jännittää =). Hienosti kuitenkin meni, kun Elmo aloitti näyttelyvuoden tuloksella ERI1, PU1, serti ja ROP! Cacibia ei junnu vielä voinut saada, mutta tähän ollaan tosi tyytyväisiä.

Tosca-neiti seurasi Elmon jalanjäljissä ja oli ERI1, PN1, serti ja VSP. Olin aivan ällistynyt, kun olen surrut sitä, että sen turkinkasvatus on vielä kesken. Perjantaina vetelin hötöt pois coat kingillä ja sain sen siistin näköiseksi. Onneksi sillä jäi kuitenkin hapsuja karvakadosta huolimatta. Ja tuomari tykkäsi Toscasta kovasti.

Jäimme sitten vielä ryhmiin, jossa tuomari valkkasi Elmon jatkoon, mutta loppunelikon joukkoon ei enää rahkeet riittäneet. Näyttelyvuosi alkoi siis meidän osalta uskomattoman hienosti - tällaisia päiviä taitaa olla aika harvassa, joten loppiaisnäytelmä jää muistoihin, joka ei unohdu. Alla pari kuvaa meidän junnuista palkintoineen.

Ja sitten vielä pieni mies Pablo

 

Maria kirjoitti 06.01.2008 - 11:35
Onpa nätteja cavaliereja, mulla on ystävä, jolla on kaks cavalieriurosta.
Marjut taas:) kirjoitti 06.01.2008 - 12:53
Vuosisadan onnittelut erikseen täällä toscan ja elmon suorituksesta kajaanissa! Todella mahtavaa...tuosta hyvä jatkaa (vai jännittävä heh)...hienon hienoa!

Marjut
Saija ja karvatassut kirjoitti 06.01.2008 - 14:11
Lämpimät onnittelut hienosti menneestä Kajaanin näyttelypäivästä! :) Iidakin lähettää onnitteluhaukahdukset "siskopuolelleen"! Mukavaa pakkaspaivää sinne koko laumalle, toivottelee Emmiidan poppoo
Virpi kirjoitti 06.01.2008 - 14:20
Paljon onnea Kajaanin täyspotista!
Marja kirjoitti 06.01.2008 - 15:44
Roppakaupalla onnea upeasta päivästä! Aivan mahtava suoritus nuorilta koirilta :D
Suvi kirjoitti 06.01.2008 - 16:44
Aivan mahtaa, hienosti alkoi teidän näyttelyvuosi :) me aloitamme turusta Daisyn kanssa :)
Sari kirjoitti 06.01.2008 - 17:10
Kiitos paljon. Olemme kyllä olleet ihan onnesta mykkyrällä =)
Elina kirjoitti 06.01.2008 - 21:27
Sylin täydeltä onnea vielä. :)

Mutta Pablo. Ihan on äitinsä poika kyllä.
sari kirjoitti 06.01.2008 - 21:36
Kiitos paljon! Pablo kyllä on äitin poika - ja mahdottoman herttainen luonteeltaan, hauska =)
Jonna kirjoitti 07.01.2008 - 08:40
Kiitän sydämeni pohjasta Saria, hienosti olet Toscaa näytille tuonut, KIITOS!
Onnittelut hienosti alkaneesta näyttelyvuodesta, tästä on hyvä jatkaa!
Sari kirjoitti 07.01.2008 - 11:05
Ja kiitokset myös kasvattajalle suloisesta sylivetkulasta =)
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code