Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista

Blenjoy - iloiset cavalierit

Onni nousi kakkosiin :)

24.05.2009 - 14:33 / Kategoriat: Agility

Tämä viikonloppu on sujunut kisatessa. Kävimme eilen Onnin kanssa juoksemassa kaksi rataa ja tänään yhden. Kisat tuomaroi englantilainen Lee Gibson, jonka eiliset radat olivat hivenen perusykkösiä kiemuraisempia mutta tänään rata oli vähän suoraviivaisempaa ja tyypillisempää ykkösrataa.

Perjantaina oli hyvät treenit ja sain vielä viime hetken ohjeet Onnin viime aikojen ongelmaan nro1 eli lähdöstä karkaamiseen. Onnihan on sellainen adhd-poika, että pää liikkuu koko ajan ja se huomaa kaiken mahdollisen, joten saan höpöttää ja pitää meteliä koko ajan että se ei ehdi keksiä muuta. Plan A oli lähteä nopeasti liikkeelle sille koko ajan puhellen.

Hra Onni oli kuitenkin ehtimässä tehdä tepposet ja peppu nousi ylös - suuntakin oli ihan väärä - mutta niin lähdimme liikkeelle ja se pysyi hienosti matkassa ja teki 0-radan! Ihanneaika oli 50 sekuntia ja Onnin suoritusaika 44,06 joten reipas 0-tulos 2,5 vuoden tahkoamisen jälkeen. Fiilis oli tosi mahtava :). Tällä radalla sijoituimme toiseksi. Toista rataa varten oli vähän liian hyvä olo itselle ja piti muistutella, että kisa on vielä edessä.

Onni hyppää kohti nollaa! Katse on jo kohti seuraavaa estettä, pujottelua. (JKuva Juha Lehtikangas)

Tällä kertaa pystyi mainiosti ottamaan lentävän lähdön mutta menimme vähän hitaammin, koska tiukkojen kaarrosten sijaan Onni teki löysät käännökset ehkäpä juuri sen vuoksi, että minä olin vähän myöhässä. Kuitenkin rata eteni mukavasti kunnes loppupuolella minä otin meille vitosen. Edessä oli tiukka käännös, jota aloin ennakoida liian aikaisin, joten hypylle tuli kielto. Ihanneaika oli 56 sekuntia ja suoritusaika 54,70, joten eka radalta jääneen liian hyvän fiilarin jälkeen kuitenkin kelpo rata ja olimme tällä tuloksella neljänsiä.

Tänään heräsimme sitten vesisateeseen. Ja tuli vähän kiirus lähteä kisapaikalle, mutta ehdin kuitenkin lämmitellä ja ottaa muutamia hyppyjä ja pujotteluja ennen omaa rataa. Onni lähti tosi reippaasti liikkeelle ja rata oli omalla mukavuusalueella ohjaamisen suhteen. Ihanneaika oli 50 sekuntia ja Onni porhalsi ajan 41,19 ja tulos 0-voitto, serti ja nousu kakkosiin! Pikkumies teki tosi hienon ja vauhdikkaan radan, joten olen hurjan tyytyväinen :)

Välillä on ollut monia mutkia matkassa, keinunkin saimme opetella alusta lähtien kolme kertaa, yksi vuosi meni hukkaan pujottelun suhteen käytännössä kokonaan, puolitoista vuotta sitten Onni poti selkää ja sitten on ollut pentutaukoja harkkojen suhteen. Yksi kevät oli tuskaa, kun Onni karkaili treeneissä nuuskimaan rataa ja teki ihan mitä itse huvitti. Hanskat on meinannut tipahtaa käsistä monta kertaa, mutta koska minusta Onnissa oikeasti on potentiaalia, niin olen jatkanut treenaamista.

Ja tietysti minulla on ollut, ja on toki edelleen, kovasti oppimista ohjaamisesta. Tällaisena päivänä kuitenkin tuntuu, että kaikki vaiva on palkittu :). Kuvan Onskusta radalla lisään, kunhan sellaisen saan. Tässä kuitenkin serti-poseeraus :)

 

Meeri kirjoitti 24.05.2009 - 17:05
Vautsi vau, huimasti onnea upeasta agility-viikonlopusta!!!!!! Toooosi hieno homma, jatkakaahan samaan tahtiin :)
Marjut kirjoitti 24.05.2009 - 20:56
Onnea hurjasti Onnille ja tietysti sinulle!!!!!! Kyllä se työ aina palkitaan :)
Suvi kirjoitti 24.05.2009 - 22:34
Onnittelut hienosta agiviikendistä :) Onni on kyllä ylisuloinen tuossa turkissaan, nyt kun turkki on hieman kasvanut :)
Marja kirjoitti 25.05.2009 - 09:38
Onnittelut! Suvia komppailen, Onni on tavallistakin söötimpi tuossa teddy bear-lookissa :)
Sari kirjoitti 25.05.2009 - 15:17
Kiitokset! Teddy Bear pääsee ensi kuussa taas karvoistaan, joten hetkisen vielä saa pyöriä tuollaisena ja sitten tulee taas virtaviivaisempi lookki :)

Mutta hei, tää on selvästi muotia, olen bongannut agikisoissa jo neljä ajeltua lieroa.
Kisu kirjoitti 26.05.2009 - 10:00

Onnittelut upeasta tuloksesta Onnille ja loistomimmille ;)!
Kisu kirjoitti 27.05.2009 - 15:09

Upea kuva: Vauhtia, tunnelmaa & tarkkuutta!
(Juha Lehtikangas)
Saija kirjoitti 27.05.2009 - 17:56
Onnea, onnea Onni-koiruus ja ohjaaja! Marja & Suvi veivät "jalat suustani" kehuskellessaan Onnin söpöä lookkia! Itse klippasin myös springerimme Claran vähän sen jälkeen kun sä vetäisit Onnin klaniksi ja sekin on puskenut jo hauskan untuvan pintaan. Mietinkin, pitäiskö sekin vielä kerran vetäistä koneella, luulisi sen ehtivän sit vielä kasvattaan vähän "talvitakkia" syksyksi.
Sari kirjoitti 27.05.2009 - 18:48
Minustakin Onni on hurjan söpö :). Sillä turkki ainakin näyttää kasvavan niin nopsasti, että parin viikon päästä lähtee uudestaan ja turkki ehtii kyllä kasvaa talveksi takaisin. On sitten vähän kevyempi kesä, kun ainakin Onnin paksu turkki on selvästi hidastanut kesäisin menoa. Uskoisin, että Clarakin ehtii saada talvitakin itselleen.

Jep, tuo hyppykuva on ehtaa Onnia! Se on melkoinen ketku ja ilme on juuri sellainen, jossa näkyy tämä veitikka poika :)
Tanja kirjoitti 27.05.2009 - 19:03
Onnea luokkanoususta ! Upea esimerkki siitä että sinnikkyys ja kärsivällisyys palkitaan ! Ei muuta kuin tsemppiä 2-luokan koitoksiin :)
Kirsi kirjoitti 27.05.2009 - 19:58
Ja Sari sullahan on ollut erinomaisesti kärsivällisyyttä :). Perästä tullaan, ehkä mekin aloitetaan tänä vuonna kilpailut.

Meillä on tänään kotona ylläri-kännit, kun mun poppoon YT:t loppuivat. Ostin punkkua ja stokkalta valmista ruokaa. Punaviini ja ruoka sopivat erinomaisesti yhteen, mutta punaviini ja tumma suklaa eivät.
Sari kirjoitti 27.05.2009 - 22:09
Kiitos, kyllä tosiaan agi ei anna mitään ilmaiseksi vaan on tehtävä töitä. Sitten vain odotellaan seuraavaa ruby-herraa virallisiin koitoksiin ja tietysti tiettyä tricci-tyttöstä :)
Imppu kirjoitti 28.05.2009 - 18:42
Halaukset ja ONNEA molemmille voitokkaasta viikonlopusta! Todella hieno hyppykuva vauhdikkaasta kilpaveikosta, siinä on ilmettä mukana!
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code