Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista

Blenjoy - iloiset cavalierit

Mätsärissä

07.06.2009 - 18:20 / Kategoriat: Yleinen, Lida

Käytiin tyttöjen Lida & Vimma kanssa harjoittelemassa näyttelykuvioita mätsärissä. Oli ihan hyvä harkka, kun huomasin, että vakavaksi vetää pikkuneidin, joka omissa näyttelytreeneissä on koko ajan heiluttanut häntää. Häntä ei heilunut tänään, kun se olisi voinut vaikka kulua :). Mutta pöydällä seisottiin hienosti, samoin maassa ja ikää on kuitenkin napsahtanut vasta kuusi kuukautta.

Vimpula kunnostautui sijoittumalla pienten sinisten ykköseksi ja  samoin BIS-kehässä, kun pikkusisko oli pienten sinisten kakkonen. Sijoituksista viis, me oltiin harjoittelemassa ja sillä hyvä. Vimmaa en olekaan käyttänyt kehässä kuin vuosi sitten, joten meidän tarvitsee vähän muistella, mikä juttu se oikein onkaan. Vimman harrastukset painottuu agilityn puolelle, mutta kesällä olisi pari näyttelyä tarjolla, joten vähän voi sitäkin hommaa muistella. Peppu kyllä selvästi painaa, kun ensimmäiseksi se tarjoaa istumista :)

Rapainen koira - välillä satoi vettä ja rakeita.

Vimma saikin tosi hyvän näyttelytreenin kun mentiin vieretysten, seisottiin nenätysten ja seisottiin, seisottiin ja kuljettiin mahdottoman monta ympyrää.

Illalla alkoi jo paistaa aurinko, vaikka kylmä on edelleen. Lida kuusi kuukautta.

Puolivuotiaan nassukuva :)

pirre kirjoitti 08.06.2009 - 10:59
voi että kun lidasta on kasvanut kaunis :) muistuttaa kyllä jotenkin helmiä
Sari kirjoitti 08.06.2009 - 21:38
Lida on jo iso tyttö :)
Vauva-ajat on selvästi jo taakse jäänyttä!
Marjut kirjoitti 09.06.2009 - 20:01
Ompas Lida suloinen pikku neiti, niin ne lapset kasvaa :)
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code