Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista

Blenjoy - iloiset cavalierit

Lida kasvaa

19.06.2009 - 13:42 / Kategoriat: Yleinen, Lida

Perheen pienin alkaa olla jo iso tyttö. Sen huomaa varsinkin kun saa vierelle Elmon-tytär Ompun, jolla on ikää 2,5 kuukautta. Jotain on selvästi tapahtunut kevään aikana, kun Lida on humahtanut Helmin kokoiseksi. Tokihan se on silti pentu, höppänä ja ihan omanlaisensa eikä kotia osaisi enää ajatella ilman Lidaa. Sille oli selvästi oma paikka olemassa muiden joukossa.

Maanantaina on viimeinen kerta pentuagia. Pikkukoululainen on ollut tosi reipas treenaaja. Pentuagissa on ollut huisan hauskaa, kun lastentarhanjengillä on välillä ihan omat kuviot, jotka poikkeavat suunnitellusta. Silloin täytyy vain todeta, että nyt ei lapsukaisia huvita ja jatkaa toisella kertaa. Välillä mielenliikauksia ilmenee hillittöminä juoksukohtauksina, välillä pysähdytään miettimään, että pitäisikö tässä oikeasti jotain tehdä ja mitähän se olisi :). Hauska seurata! Minusta nuo kuuluu asiaan, pentujen pitää saada olla pentuja eikä liikaa saa vaatia. Leikitään ja leikin varjolla opetellaan asioita.

Pitkästä aikaa posekuva pikkuneidistä, ikää siis 6,5 kuukautta

Helmi-äippä on saanut turkkia takaisin, häntää vielä vähän kasvatellaan

Perheen punaiset

Kirsi kirjoitti 20.06.2009 - 21:11
Aamulla nähdään! Ajapas varovasti, kun tulet tänne joulupukin maahan :)
t: Pellon tontut Kirsi & Imppu
Marjut kirjoitti 27.06.2009 - 23:39
Ompas se Lida jo iso tyttö :) nättikin vielä!
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code