Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista

Blenjoy - iloiset cavalierit

Talvi-ilottelua

21.02.2010 - 10:06 / Kategoriat: Yleinen

Talvi, jääkausi tai jotain sellaista. Loskasta ei tietoakaan, kivaa, mutta pakkasta kyllä jo ehkä hieman liikaa. Tänään aamulla taas -27 ja viime viikolla on laskenut alle -30 asteenkin. Laskiaissunnuntaina oli sentään hieman lauhempaa ja käytiin porukalla metsässä ulkoilemassa. Viikollakin on töistä suoraan menty metsään ja ehditty ulkoilla ennen kuin pakkanen on taas kiristynyt.

Onni on käynyt vähän agiliitämässä lainakoirana, ensin paikkasi Vimmaa Kirsin kaverina ja sitten kävi harjoittelemassa vähän Tiinan kanssa. Kahden harkkakerran jälkeen kävivät kisaamassa kaksi kisaa, tuloksina kolmannet sijat yliajalla ja viidellä virhepisteellä. Ihan hyvät, vähän hitaat radat. Onni ei sooloillut vaan meni niin kuin ohjattiin. Ensi viikolla alkaa sitten meidän omat treenit pitkästä aikaa.

Tässä muutamia ulkoilukuvia meidän vakimetsästä. Mukava kun valoa on jo ihan eri tavalla kuin pari kuukautta sitten. Helmi, ihana itsevaltias :)

Erehdy tekemään lumienkeli, niin saat päällesi cavalierin. Tässä vain Senna, mutta hetken päästä niitä oli useampi Kirsiä suukottelemassa.

Ulkona Onni-herrakin riehaantuu!

Vastapainoksi poseerataan tyylikkäästi sinistä taivasta vasten :)

Nuorimmat, riekkukaverit Senna ja Lida

johanna ja ossi kirjoitti 21.02.2010 - 15:00
Ihania, vauhdikkaita talvikuvia:)




Sari kirjoitti 21.02.2010 - 21:31
Terkkuja Treelle! Ehkä nähdään kun mä pääsen täältä taas liikkeelle?
Tanja kirjoitti 22.02.2010 - 12:51
Ihanan valoisia kuvia, upean sininen taivas :) Kyllä se kevät sieltä vielä tulee...
Anne (ja Iina) kirjoitti 22.02.2010 - 16:39
Mageita kuvia!
Imppu kirjoitti 23.02.2010 - 21:15
No, vihdoinkin uusia, hienoja kuvia!
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code