Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista

Blenjoy - iloiset cavalierit

Helmillä on pentuja :)

13.09.2010 - 18:00 / Kategoriat: Helmin pennut 2010

Tilasin torstain 9.9.2010 syntymäpäiväksi pennuille ja tämä kuuliainen pentue syntyi ihan tilauksen mukaisesti. Helmin iso masu kätki sisäänsä kuusi pentua, kolme poikaa ja kolme tyttöä. Valitettavasti yksi poika siirtyi enkelipennuksi, joten kuusikko muuttui viikonloppuna viisikoksi. Neljä pentua on kasvattanut tasaisesti syntymäpainoaan ylöspäin, mutta pieni laputon poika tarvitsee nyt vähän avitusta, jotta kasvaisi isoksi koiraksi. Toivotaan että siitäkin kasvaa reipas pentu, kunhan hieman aikaa kuluu. Yksi tyttö imuroinut maitoa sisään sellaista vauhtia, että on saanut jo lempinimen "iso vaalee".

Helmin pennut saavat nimensä äitinsä virallisen nimen mukaisesti D-kirjaimella ja isältään Jooalta tulee nimen perään Li-pääte. Poikien nimet on jo päätetty: spottipäinen poika saa nimen Dragon Li ja pikkuinen poika puolestaan Dazza Li. Lempinimi on pienelle helppo vääntää virallisesta nimestä, mutta jostain syystä spottipäästä tuli Darra ;). Tyttöjen nimet ovat harkinnassa ja päätetään myöhemmin.

Tässä vaiheessa pentujen elämä on syömistä ja nukkumista. Pienissä nenissä on osalla jo mustia pilkkuja, joten punanekut ovat muuttumassa jo mustiksi. Helmi on varsin pätevä mamma, joka pentuja eka kerran nuuhkaistessaan oli heti kartalla siitä, että tässä on nyt vauvoja ja hän kyllä tietää, miten ne hoidetaan :). Lapsosiaan hoitaessaan ei Helmi malta oikein tulla edes syömään, joten hän saanut ruoat sitten pentulaatikkoon ja väliin on sitten tarjoiltu ihan kädestä. Tämä on äitien oikeus ja se heille suodaan.

Muut koirat ovat olleet todella kiinnostuneita pentuhuoneen tulokkaista. Tosca varsinkin rämpytti aluksi ahkerasti porttia, mutta joutui sitten toteamaan, että hänellä ei ole pentuhuoneeseen asiaa. Pentujen kanssa tehdään tuttavuutta vasta kun ne ovat isompia ja jalat kantavat. Mitä olisi blogikirjoitus ilman kuvia, varsinkaan jos on pentuja :)

Helmi-mamman kainalossa on turvallista olla..,

Pennut sievästi rivissä. Ylhäältä alkaen tyttö, poika, poika, tyttö ja tyttö.

Mönkijäiset toisenlaisessa muodostelmassa.

Tyttönen unten mailla.

Pennut mielipuuhassaan syömässä. Laidoilla pojat ja keskellä tytöt.

Dazza esittelee vauhdikasta syöntiasentoaan :)

Vatsa täynnä

Dragon Li eli Darra sekä pieni täydellinen spotti

Tyttö nukahtanut masu täynnä.

Ja lopuksi vielä tytöt syömässä. Edessä iso vaalee, jonka painoa on jo lähemmäs 400 grammaa eli melko jytky tyttö :)

Anne kirjoitti 13.09.2010 - 20:33
Onnea vielä kerran pennuista. Aikas ihania:) Harmi kun yksi ei jaksanut, mutta ne ovat luonnonlait joskus tällaiset.
Jonna kirjoitti 13.09.2010 - 21:51
Jaiks, kuinka ihania!!
MerjaU kirjoitti 13.09.2010 - 22:25
Aivan tosi suloisia!Ihanaisia.Iso Vaalee todella nimensä mukainen : ) Helmille paljon rapsutuksia, että jaksaa hyvin lapsivuodeajan...
Sari kirjoitti 14.09.2010 - 12:23
Helmi jaksaa mainiosti, nyt malttaa jo itse tulla syömäänkin. Sen sijaan joku muu on silmät sikkuralla ;)
ossi järvinen kirjoitti 14.09.2010 - 20:32
Vähän söpöjä pentuja!
Sari kirjoitti 15.09.2010 - 08:50
Pennut on kyllä tosi söpöjä. Ja söpömmiksi muuttuvat kun silmät aukeavat ja alkavat liikkua :)
Tanja kirjoitti 15.09.2010 - 13:17
Onnea pennuista, söpöjä ovat heti pienestä pitäen :)
Tuuli kirjoitti 17.09.2010 - 14:11
Onnea Helmi-mammalle super söpöstä pentueesta! Ja hurjan paljon onnea 5-vuotis synttärinkin vuoksi! Ja Sari; kyllä nuo pienet on niin ihania, että sitä jaksaa vielä valvoa vähän, nukkua ehtii kun pennut kasvavat :D
Roosa kirjoitti 20.09.2010 - 22:10
No nyt iski todellinen pentukuume kun tuollaisia kuvia katselee! Vankkumaton triccifani ihan murtuu blenheimille. :) Hassua, että tytöt näyttäisi olevan hieman poikia suurempia, monestihan joku tapillista sukupuolta edustava pentu on se kaikista suurin. =)
marja kirjoitti 25.09.2010 - 09:13
onnittelut ja terveiset emolle laittaa justus+ perhe
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code