Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista

Blenjoy - iloiset cavalierit

Onnin ensimmäinen virallinen agility-kisa

10.02.2007 - 22:25 / Kategoriat: Agility

Tänään sitten oli eka kerta, kun Onni osallistui ihan viralliseen kisaan. Olin ajatellut, että mennään hyppykisaan kun en uskalla vielä ottaa keinua ja kepitkin on vähän niin ja näin. Kisapaikalla sain tietää, että kepit voi olla myös hyppykisassa - ja ne oli!

Virallisessa mittauksessa Onni oli mini niin kuin olin arvellutkin. Meni komeasti alle 35 cm:n rajan. Mutta sitten siis itse kisaan. Onni irtosi mainiosti, oli myös kuulolla, joten eilisillan treeni oli auttanut. Pakkasviikon vuoksi kun poitsulla oli energiaa yllinkyllin.

En uskaltanut ottaa keppejä peruuttamatta, mutta ne menivätkin sitten ihan hyvin tällä tyylillä. Onni teki nollaradan ja voitti! Tosi mainio alku meidän melkoiselta persoonalta, joka osaa myös temppuilemisen jalon taidon!

Tuomari sanoi minulle, että koira haluaa ja osaa mennä kepit, minä olin hidaste.. No se on kyllä aivan totta, että Onnin kehityksen esteenä olen minä. Kun on itsekin aloittelija ja ohjauksessa tulee paljon töpeksittyä, niin samalla hidastaa koiraa. Hieno päivä joka tapauksessa =)

 

Elina kirjoitti 11.02.2007 - 14:27
VAU!! Onneaonnea mahtavasta kisauran aloituksesta. :)
Sari kirjoitti 11.02.2007 - 22:44
Kiitos kovasti =). Toi antoi tsemppiä, pitäis vain harjoitella ahkerasti - myös pujottelua ja sitä keinua!
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code