Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista

Blenjoy - iloiset cavalierit

Pennun kasvatusta

23.02.2007 - 19:14 / Kategoriat: Yleinen

Alkujärkytyksestä toivuttuaan Onni ja Helmi on osoittautuneet mainioiksi pennun kasvattajiksi. Ne saattavat innostua leikkimään ja pentu saa riehua sydämen kyllyydestä. Toisaalta ne osaavat osoittaa myös toiselle, että ihan typeryyksiä ei saa tehdä. Luita ja lempileluja ei saa varastella, jos ne ovat Helmin hallussa. Pentu saa vanhemmilta koirilta hyvää kasvatusta koirien kielestä.

Onni ja Helmi eivät murise toisilleen missään tilanteessa ja vasta pennun myötä on tullut esille, että Helmi voi olla mustankipeä lelusta. Toisaalta Tosca saattaa olla hyvinkin ovela jotain halutessaan. Se saattaa Helmin vieressä touhuta muka omiansa, repiä paperia.. ja hups, kun Helmi harhaantuu hetkeksi katsomaan muualle, nappaa se äkkiä luun itselleen!

Onni varsinkin on osoittautunut hyväksi leikittäjäksi, vaikka se alkuun nikotteli pennun tuloa. Onni voi olla leikeissään välillä aika raju, mutta pennun kanssa se osaa olla varovainen. Leikkiessä ääntä ja urinaa voi olla niin että talo raikaa. Mutta tarvittaessa vahemmilta koirilta riittää matala urahdus ja hölmöydet loppuu heti.

On myös hellyttävän näköistä kun koirat nukkuvat vieretysten, päällekkäin, pinoittain. Kyllä toinen koira on selvästi koiran paras ystävä =). Tytöt leikkii:

 

Meeri kirjoitti 01.03.2007 - 15:33
Ompas täällä kasvettu :)
Helmillä on mahtavat korvakarvat!
Onnea Onnille mainioista agilitytuloksista, hienoa :) Meillä on kevään mittaan yhdet kisat tiedossa, tosin samaisessa Kupla hallissa josta Ampu ei niin kovin tykännyt.
Anonyymi kirjoitti 03.03.2007 - 16:27
Kiitos! Ja kyllä täällä ihan hulinaa on =). Onni kävi myös toisessa virallisessa kisassa viime vkonloppuna, jossa tuli toiseksi. Oli vaikea rata ja kuudesta koirasta kaksi sai tuloksen. Ensi viikonloppuna kisaamme taas. Emäntä on ihan hurahtanut nääs... =)
Meeri kirjoitti 03.03.2007 - 17:12
Vau! Hyvin meni. Onko teillä mitään ongelmaa agilityssä, vauhti kunnossa ja esteet varmoja?:)
Meillä menee sisäkisat aina vähän penkin alle.
Se on mahtavaa että on intoa :)
Täällä ollaan jo neljättä viikkoa pian agilitytauolla, eikä meinaisi jaksaa odottaa juoksujen loppumista enää..
Tsemppiä kisoihin!
Sari kirjoitti 04.03.2007 - 09:26
Meillä on keinu ongelmana. Se on harkoissa päässyt rämähtämään pari kertaa avustajasta huolimatta. Nyt olen kuitenkin saanut hyvät neuvot sen harjoitteluun ja Onni on jo selvästi edistynyt siinä. Kun saan keinun varmaksi niin uskallan ottaa muitakin kuin hyppykisoja.

Onnilla on vaikeuksia odottaa lähtölupaa ja sitä myös harjoitellaan koko ajan, ehkä iän myötä tuokin petraantuu. Kyllä minä olen meistä kuitenkin se heikoin lenkki =).

Eiköhän teillä ala sisäkisat onnistua kun vaan menette mahd. useasti niihin niin Ampu tottuu. Ymmärrän kyllä vieroitusoireet agilitystä!
 kirjoitti 06.01.2009 - 18:57
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code