Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista

Blenjoy - iloiset cavalierit

Ensin ilmoitetaan koira kisaan - sitten treenataan

11.06.2007 - 22:12 / Kategoriat: Agility

Viime aikoina on ollut enemmän ja vähemmän näyttelyhöpötyksiä, mutta kyllä meillä sentään muutakin tehdään. Arkisin kuljetaan aika paljon metsässä koirien kanssa ja sitten Onnin kanssa treenaillaan agilityä. Se on kuitenkin jäänyt viime viikkoina vähemmälle, kun näyttelyreissut on menneet päällekkäin meidän treeniajan kanssa. Juhannuskisat kuitenkin lähestyy ja silloinhan mulla oli tavoitteena mennä jo muitakin kuin hyppykisoja Onnin kanssa.

Mietin kyllä, että lykkäisin kisaamista pitemmälle, mutta viime tipassa eilen pistin ilmoitukset menemään, joten nyt sitten treenataan ihan urakalla! Nyt olen käynyt neljänä päivänä jo kolmisen kertaa harjoittelemassa Onskun kanssa ja pitkästä tauosta huolimatta koira näyttää menevän varsin mukavasti. Keinua nyt mennään ihan urakalla, tämän viikon lopussa otan hihnan pois ja ens vkolla pitäis sitten mennä se kisassa... vähän kyllä hirvittää, ja jos näyttää sitten siltä, että keinu tökkii, niin jätän sen välistä ja otan kisoista hylsyt. Nyt on kuitenkin kunnianhimoisena tavoitteena mennä kaikki esteet. Ollaanhan me tuota keinua jo tahkottu koko kevät hihnan kanssa.

Tänään sitten päätin vähän varovasti hieroa Onnia - ilmeisesti se vähän aristaa takapäätä, kun ei millään antaisi takajalkoja hieroa. Lihakset onkin aika kovat eikä koirassa muutenkaan ole kyllä mitään ylimääräistä, mutta vähän mietityttää, onko sillä kuitenkin jumia. Hypyt se menee ihan hienosti, mutta se otti aina hampailla kädestä kiinni ja siirsi takaosasta pois, jos yritin jalkoja vähän pehmittää. Nyt sitten mietin, ehtisinkö saada sen hierojalle tämän viikon lopussa tai ens vkon alussa. Pitää huomenna soitella ja kysyä aikaa. Ehkä tämä äkillinen treenaus tuntuu lihaksissa. Tosin kuvittelisi, että metsälenkit irrallaan takaa hyvän lihaskunnon, mutta onhan agility silti eri juttu. Vauhtiakin melkoisesti ja tiukkoja kurveja ja hyppyjä.

Anne & Co kirjoitti 12.06.2007 - 17:03
Urheiluvammoja Onnilla! Tsemppiä kisoihin ja reilusti vaan kaikille esteille.
Meeri kirjoitti 12.06.2007 - 19:15
Hei!
Ampullakin ilmenee jumeja juuri takaosassaan. Hierotaan monesti viikossa, mutta aina agiliitämisen jälkeen niitä tulee. Paljon vauhtia onkin irronnut säännöllisen hieromisen ansiosta, joten suosittelen :)
Onnea kisoihin - rennosti vaan, ja pitäkäähän ennen kaikkea hauskaa! Keinutsempitykset teille myöskin.

Meillä kävi kurja säkä viime viikon torstaina agilityharkoissa (itse vetämissäni). Meillä on alkeisryhmä jaettu kahtia (isot ja pienet):minä vedän pieniä ja kaverini isoja. Olin sitten Ampun kanssa demonstroimassa hyppy+hyppy+pöytä-sarjaa omalle puoliskalleni, kun takaapäin juoksi yksi iso koira Ampun päälle. Ampu säikähti, ja niin säikähdin minäkin.

Kummallista kyllä, pehmo-Ampulleni ei jäänyt minkään sortin traumoja! Jatkoryhmässä (heti alkeisryhmän jälkeen) se viipotti normaaliin tapaansa häntä huiskien. Tämä tapahtui siis torstai-iltana.

Perjantaina oli parhaat harkat muistiini: Ampu meni paljon kovempaa mitä tavallisesti eikä tehnyt virheen virhettä. Oli reipas ja vire oli mainio. Huhhuh - onneksi selvittiin säikähdyksellä! Pitääkin olla tarkempi vastaisuudessa..

Me ei olla vielä ilmoittauduttu minnekään kisoihin, mutta elokuussa olisi mielessä oman seuran kisat (+cavalierien rotumestaruus kääk!)
Terkkuja ja onnea vielä Toscan Säkylän menestyksestä ja Helmin Heikkisen eh:sta! Me saadaan Heikkiseltä aina se sininen versio ;)
Sari kirjoitti 12.06.2007 - 21:58
Jee, onhan Anne vielä hengissä =). Harmi kun nyt on kaikki vloput menoja. Loma alkaa jussina, niin näköstellään jossain vaiheessa.

Meeri - meilläkin on Onnille sattunut useamman kerran noita ikäviä tilanteita, mutta onneksi palo agilityyn on niin kova, että traumoja ei siellä ole jäänyt. Sitten muualla onkin ja ollaan saatu harjoitella urakalla nättiä ohittamista...

Tänään kävin ottamassa pelkkää keinua ratsastustunnin jälkeen (tipahdin muuten selästä ja nyt on mustelmia ympäri kroppaa), innolla Onni meni sitä. Ja alkaa näyttää siltä, että osaa oikeassa kohdassa pysähtyä eikä äänet säikytä. Hyvä fiilis tässä on mennä kohti kisoja.

Huomenna möllikisat epävirallisena. Pitää nyt vähän hieroa koiraa ja maanantaiksi sain ihan hieronta-ajan Onnille =). Täytyy hoitaa meidän sportticavaa!
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code