Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista

Blenjoy - iloiset cavalierit

Rokualta Rovaniemelle

24.06.2007 - 18:47 / Kategoriat: Näyttelyt 2007

Juhannus on mennyt tosi koiramaisissa merkeissä. Perjantaina pakkasin autoon Elmon, Helmin ja Onnin ja hurautin Rokualle agility-kisoihin. Elmo ja Helmi olivat ihan turisteina mukana ja Onnin kanssa kisasin kaksi kisaa. Kolmeen olin ilmoittautunut, mutta se olisi ollut lauantaina sen verran myöhään, että päätin jättää välistä. Oli kuitenkin vielä pestävä Helmi ennen näyttelyä.

Viime juhannuksena en olis kyllä uskonut, että tänä vuonna olen itse koiran kanssa kisaamassa. Koko kevään oli tavoitteena, että juhannuksena Onni voi mennä keinun kisassa ja tavoite saavutettiin, vaikka tiukalle veti. Viikko sitten otin eka kerran keinun ilman hihnaa... Perjantain kisa meni mukavasti, vaikka kepeiltä 5 virhepistettä ja muutama sekunti radalta yliaikaa. Onni kuitenkin haki kepit vauhdikkaasti ihan itse ilman apuja! Viimeisessä välissä sitten oikaisi ja siitä saatiin virhepisteet. Tuloksissa oltiin kuudensia.

Toinen kisa menikin sitte plörinäksi keppien osalta ja siinä mokat menee minun piikkiin. Jotenkin en ehtinyt vaihtaa puolta, ajauduin koiran eteen ennen keppejä - ja Onni sitten alkoikin kaikessa rauhassa nuuskutella maata... Aluksi aloitti sitten kepit väärältä puolelta, kun ensin vaivautui tulemaan takaisin ja minulla meni koko keppiepisodin aikana konsepti ihan sekaisin. Reilusti yliaikaa, mutta tulos saatiin kuitenkin.

Olisi ollut tosi hauska ottaa kolmaskin kisa, se oli hyppykisa, mutta eiköhän me vielä ehditä noita käydä. Kun päästiin kotiin, simahtivat sekä koirat että minä. Lauantai-illan päätteeksi pesin kuitenkin vielä Helmin ja Elmon ja sunnuntaina kello herätti 5.20. Jee. Nämä on näitä koiraharrastuksen iloja.

Rovaniemelle tultiin myöhässä ja missasin pentuluokan kokonaan ja osan junnu-uroksistakin. Juttelun lomassa en ehtinyt kunnolla pitää kirjaakaan koirien tuloksista. Enkä edes ennen kehää katsonut, mitä narttuja näyttelyssä oli. Kehään silti ehdittiin ja tulos oli sitten oikein mainio: Helmi sai toisen sertin ja oli PN3. Loppuun asti jännäsin, kun kevään näyttelyissä on useasti mennyt muuten hienosti, mutta sertiä ei ole tullut. PN-kehässä muut olivatkin sitten valioita, joten siinä vaiheessa sitten varmistui serti.

Nyt on saatu sitten se mitä on haettu ja voidaan keskittyä kokonaan pentujen suunnitteluun. Muutama näyttely on vielä käymättä ja niissä voidaan olla ihan rennosti ilman tulostavoitteita. Helmi on tekemässä juoksua hetkellä millä hyvänsä ja miehelään, komeaa Tomppaa moikkaamaan, mennään varmaankin kahden - kolmen viikon sisällä. Tuntuu kyllä hassulta ajatella, että muutaman kuukauden päästä kotona voi olla pennut.

Elmokin lähti tänään omaan kotiin, joten nyt on sitten taas kotona ihan oma lauma. Elmo on mahdottoman rohkea ja reipas pieni poika. Rovaniemen näytelmään Elmo ei nyt päässyt, koska ontui jalkaa, mutta myöhemmin kesällä aloittaa sitten Elmokin näyttelyt.

Meeri kirjoitti 24.06.2007 - 19:24
Superhyper onnittelut ihanalle Helmille ja omistajalle!! Pentujen jälkeen sitten sitä vipaa sertiä metsästämään :)
On se kaunis koira!
Onnea myös Onnin keinuilun onnistumisesta. Kisoja tosiaan tulee vielä kovasti, pääasia on että koira nauttii kisoissa ja pitää hauskaa. :)
Terkuin Meeri&Ampu
Sari kirjoitti 24.06.2007 - 19:42
Kiitos kovasti! Nyt on kiva keskittyä odottamaan juoksua, joka antaa jo itsestään merkkejä - ja toivottavasti saadaan pennut aikaiseksi. Isäkokelas on tosi mainio tapaus =).

Onni nautti kyllä kisoista tosi paljon, tuntui, että se koko ajan hymyili! Mutta kotiin kun päästiin, niin se nukkui koko illan. Nyt sitten täytyy jatkaa harkkoja ja yrittää noi kepit saada itsenäisemmäksi, myös väärältä puolelta ja jatkaa keinuharkkoja. Kisoissa keinut meni ihan jees, vaikka vauhtia olis voinu olla enemmän, mutta pääasia, että se meni rohkeasti eikä jäänyt traumoja, vaikka mamma ei varmistanut =). Rapsuja kovasti myös Ampukalle!
Elina kirjoitti 25.06.2007 - 16:22
Tulihan se! Sylin täydeltä onnea. :)
Sari kirjoitti 25.06.2007 - 18:37
Kiitos Elina - harmi kun missasin pennut enkä nähnyt Miisan debyyttiä. Muutenkin kyllä oli niin kummallinen näyttely kun en ehtinyt oikein kunnolla keskittyä mihinkään, kun oli niin paljon juttuseuraa ja tosiaan tuo myöhässä tulo paikalle. Mutta lopputulema hyvä, joten siitä olen tosi iloinen =)
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code