Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista

Blenjoy - iloiset cavalierit

Tuhinaa ja lutkutusta <3

06.09.2007 - 15:06 / Kategoriat: Helmin pennut 2007

Vauvakammarissa on ihania ääniä. Pennut tisuttelevat ahkerasti ja tuhinaa, ähinää ja lutkutusta kuuluukin tuon tuosta. Osa jengistä yleensä nukkuu, kun toinen puoli on syömässä. Helmillä onkin tekemistä tämän joukkion syöttämisessä, kun mammaa tarvitaan koko ajan. Kärsivällisesti se jaksaakin pötkötellä pentujensa kanssa, ja ulkoa on kova kiire omien vauvojen luo.

Toscaa pienokaiset kovasti kiinnostavat ja se on saanut käydä laatikon reunalta niitä kurkkimassa. Helmiä se ei ole haitannut, vaikka Tossu vähän pentuja ihaileekin. Taitaa olla leikittäjä valmiina, kunhan natiaiset hieman kasvavat. Tällä hetkellä vauvojen elämä on kuitenkin syömistä, nukkumista ja pissimistä/kakkimista. Ne ovatkin jo varsin päteviä tisuttelijoita.

Blenjoy Good Luck Charm - Pablo

B. Big Boss Man - Justus

Tintti pötköttelee Justuksen niskassa.

Ihanan muhkea pennun peppu!

Elli unisykkyrällä.

Nämä pennut on ihan varhaiskypsiä, osaavat jo näyttää kieltä =)

Pikku-Elli

Pablo mamman viekussa, kun takana Viljo keskittyy olennaiseen.

B. Raised On Rock eli Viljo

Pennut on kyllä niin suloisia, että taidankin pitää ne kaikki itse =). Kyllähän kahdeksan koiraa menee siinä missä kolmekin...

Elina kirjoitti 06.09.2007 - 15:53
Iih, ihania uusia kuvia. :) Mutta mitä tulee tuohon toiseksi viimeiseen lauseeseen... No, voin luvata, että seitsemän-kahdeksan viikon päästä voit olla hieman eri mieltä. :P
Marja kirjoitti 06.09.2007 - 16:00
Hurjasti onnea suloisesta viisikosta!
Sari kirjoitti 06.09.2007 - 17:07
Hehee, ehkä se mieli vielä muuttuu, kun alkaa pissakakkarumba ;-)
Elina, Lodette's kirjoitti 06.09.2007 - 18:18
Paljon onnea pennuista! Pitihän munkin tulla tänne kurkkimaan. ;) Tosiaan samoihin aikoihin oltiin siellä Liisalla astutuspuuhissa liikkeellä.

Jaksamisia sinne emolle sekä kasvattajalle!
Laura kirjoitti 06.09.2007 - 19:33
Oi kuin suloisia pikkuhelmejä ja pikkutomppia :)
Ja komeat kennelnimetkin vaaveilla!
Mahtaa tulla hienoja pentuja kun emäkin on jo viittä vaille muotovalio... vai ymmärsinkö oikein...
Sari kirjoitti 06.09.2007 - 22:09
Kiitos kovasti onnitteluista. Helmi-mamma lähtee hakemaan vimppaa sertiä sitten ensi kesänä. Nyt on vauvan kasvatus ja häntäkin on vetäisty naliksi, joten näillä "hapsuilla" ei kehissä hurmata =)
Aliina ja kaksikko kirjoitti 07.09.2007 - 08:35
Onnea onnea viisikosta!
-Aliina ja tytyset-
Emmiidan kirjoitti 09.09.2007 - 12:31
Onnittelut Helmin suloisesta viisikosta! :) Värikästä syksyä koko Blenjoyn poppoolle! T: Saija ja ruby-tytöt
Sari kirjoitti 09.09.2007 - 20:40
Kiitokset Saijalle ja Aliinalle! Kävin kurkkaamassa, että Emmiidassa on toiveissa wauwoja - toivottavasti lykästää!
Pirre kirjoitti 12.09.2007 - 14:49
Ihania pentuja!! Minä olen nykyään kiinnostunut kovasti cavaliereista kun Elmoonki paremmin oon tutustunu.. :D

Onnea pikku viisikosta!
Anne kirjoitti 14.09.2007 - 21:41
Piti nyt heti mennä vielä nettiinkin ihastelemaan pentuja. Oli ne kyllä livenä nähtynä ihania!
Sari Hiltunen kirjoitti 18.09.2007 - 21:33
Onnittelut noin komesasta pentueesta Helmille sekä kaimalle. IIIhania, ihan pentutuoksunkin voi kuvitella! HUI..äkkiä pois, nousee pentukuume!
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code