Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista

Blenjoy - iloiset cavalierit

Metsäilyä ja muuta metkaa

28.03.2009 - 12:45 / Kategoriat: Yleinen, Agility, Even pennut 2008, Helmin pennut 2008

Ulkona on aivan mainiot aurinkoiset hankikelit, joten olen kuskannut koiria metsään aina kun siihen on ollut mahdollisuus. Hankikelit aiheuttaa kyllä sen, että metsässä koirat viipottaa vauhdilla joka suuntaan ja välillä pitää laskea, että onhan joukko kasassa. Omat ja vieraat mukaan lukien on cava-lauma ollut seitsemässä koirassa, joten tarkkana saa olla. Koirat nauttivat suunnattomasti mahdollisuudesta juosta irti, niin myös pikkuinen Lida, jolla taitaa olla pennuksi yllättävänkin hyvä kunto. Se ei kaipaa kantoapua vaan todellakin juoksee siinä missä muutkin. Kotonakaan ei väsy yllätä reissujen jälkeen, mutta selvästi mieli on tyytyväinen ulkoilusta.

Tänään pidin sitten pikkuneidin jo kiinni, jotta se ei juokse itseään ihan tainnoksiin. Vauvahan se on vielä, joten sai mennä vähän rauhallisempaa tahtia kuin muut ja vähemmän matkaa. Koirat menee normisti moninkertaisen matkan minuun verrattuna.

Helmin ja Onnin kanssa ollaan treenailtu agilityä. Helmi on tarkka tyttö ja hyvin säntillinen esteillä. Vauhtia pitäisi saada lisää, joten yritetään sitä saada erilaisilla revittelyillä ja tsemppaamisella. Pujottelu on vähän kehittynyt eteenpäin ja eilen sain hyvin vinkin kontaktin opettamiseen temppuna. Ongelma on pussi, joka on Helmin mielestä hui kauhistus. Sen treenaamiseen tarvitsisin vain kaverin joten viime aikoina en hirveästi ole pystynyt pussia ottaa. Viikon päästä on agilityn tehoviikonloppu, Helmi ja Onni pääsee kumpikin treenaaman ekstrat normaaliin verrattuna. Kivaa :)

Hännätön Helmi hyppää

Toscan hypyissä on tosi reilusti ilmaa

Ja onpa hauska seurata äitiä ja tytärtä. Lida ei selvästi mamman komenteluista pahemmin perusta - alkaa väyskyttää takaisin, jos äiti yrittää komentaa. Huvittavaa. Nyt tiedän konkreettisesti mitä tarkoittaa "takaisin räkyttävä kakara"!

Muoks. Saatiin illalla Tepi ja Tito kylään (ja tietysti omistajat =), joten tässä posekuvat veljeksistä. Tepi on kuvassa 1 v 1 kk ja Tito vajaat neljä kuukautta. Titolla ja Lidalla oli ihan omat jamit ja vauhtia riitti, energiaparistot on ilmeisesti ehtymättömät.

Tepi, B. Fudge Fellow

Tito, B. Second Opinion (ja on sillä häntä, se vain huiskahtaa just toiselle puolelle...=)

Hilla ja Allu =)

27.06.2008 - 22:30 / Kategoriat: Even pennut 2008

Eve-mamma on saanut kaksi lastaan hoitoon vähäksi aikaa, joten piti käydä kurkistamassa, miten Hilla (B. Honey Pot) ja Allu (B. Gummie Bear) ovat oikein kasvaneet. Ja olihan ne! Eihän ne enää mitään koiravauvoja olleetkaan, vaan ihan aitoja koiranpentuja matkalla kohti teinivaihetta. Parin päivän päästä täyttävät jo neljä kuukautta.

Alvinin nätti nassu.

Ja poseerausta. Edelleen herra hallitsee tämän taidon.

Allu on jo melkein Eve-äipän kokoinen ja olemukseltaan hyvin samanlainen. Selvästi äitin poika!

Hillan söpöstelykuva:

Hilla poseeraa sitten toisella kertaa, tällä hetkellä tämä vauhdikas neiti mieluummin leikkii ja juoksentelee minkä kintuista pääsee.

Tämä ei ole ollenkaan kiva paikka! Pääseeköhän tästä läpi jos oikein kovasti työntää nenällä..?

Valmiina valloittamaan maailma - tai ainakin oma koti =)

26.04.2008 - 19:38 / Kategoriat: Even pennut 2008

Even pennut täyttivät eilen kahdeksan viikkoa ja aivan ensimmäinen pentu on lähtenyt omaan kotiinsa. Valle lähti tomerana poikana Kuusamoon ja hyvin siellä on mennyt ensimmäinen vuorokausi. Onnea kovasti Vallelle ihka omaan kotiin! Huomenna lähtee Heta, jota odottaa leikkikaverina käppänä Tipsu ja kissa. Heta on tomera tyttö, että sopii varmasti käppänälle kaveriksia. Onnea matkaan myös Hetalle!

Tässä vielä poseeraukset neljästä tällä hetkellä Eve-mamman helmoissa vielä majailevasta lapsukaisesta.

Hilla, B. Honey Pot, joka lähtee vapun jälkeen omaan kotiinsa ihan muutaman kilometrin päähän. Hilla jää Minnan ja hänen siskonsa yhteisomistukseen, joten Hillaa tullaan näkemään useasti.

Heta, B. Sweetie Pie

Kun tytöt ovat lähteneet maailmaa valloittamaan, on seuraavana omaan kotiin menossa Sasu-poika. Sasu jää myös Ouluun, joten todennäköisesti Sasuakin nähdään vielä.

Viimeisimmäksi kotiin kasvamaan jää Alvin, joka matkaa sitten myös tänne lähelle ja Alviniakin nähdään vielä useasti. B. Gummy Bear, Alvin, poseraa myös hienosti.

Sitten vielä leikkikuvia nelikosta, joka touhuilee valtavasti. Sääliä ei tunneta, kun pikkuhampaat isketään toiseen kiinni!

Kuiskutanko ja pussaan...?

Ei! Revin siskoa korvasta =P

Toivottavasti uusista kodeista tulee viestejä, spostia, puheluita ja kuvia. Niitä odotetaan - ja toivottavasti myös vielä nähdäänkin kaikkien kanssa. Onnea kovasti Goody-pennuille uusiin koteihin!

Kuvataan vauvoja!

18.04.2008 - 21:49 / Kategoriat: Even pennut 2008

Viikot kuluvat vauhdilla ja pennut ovat taas yhden viikon vanhempia. Enää viikko, kun uusi koti odottaa ensimmäistä. Tässäpä tänään otettuja kuvia pikkuisista. Ne olivat oikein touhukkaina kun menin katsomaan - yleensä on nukkumatti kiinnostanut enemmän.

Hilla-tyttö

Heta

Tytöt: pikkutyttö ja isotyttö. Molemmat ovat tomeria tapauksia.

Sasu

Alvin

Valle

Pojat kimpassa pienimmästä isoimpaan.

Ja kun näitä pikkuisia kuvataan, niin eilen oli kylässä karvaton lapsi Lucas =)

Kummitäti aloitti koirakasvatuksen, joten pikkuinen mies sai lahjaksi oman hauvan, joka heiluttaa häntää ja haukkuu. Se oli koirista tosi ihq, varsinkin Toscasta. Helmi ihmettelee kuvassa haukkuvaa lelua =)

Ikää jo kuusi viikkoa

11.04.2008 - 20:02 / Kategoriat: Even pennut 2008

Lisätty kuvia 13.4. alas

Tässäpä jokaisesta pikkuherkusta poseeraukset tältä päivältä. Even pennut muistuttavat paljon äitiään, kun niitä saa pyöritellä pöydällä hyvinkin helposti. Helmin pentujen kanssa sen sijaan hikipisarat valuivat... Lapsukaiset ovat aina hurjan kilttejä kun niitä käy katsomassa. Kuulemma ne osaavat riehua ja möykätä =). Porukka alkoikin jo vähän virkistyä, kun olin ovella menossa.

Myöhemmin viikonloppuna lisäilen vielä muita kuvia näiden "virallisten" kuusiviikkosposeerausten lisäksi.

Heta, B. Sweetie Pie

'

Hilla, B. Honey Pot

Alvin, B. Gummy Bear

Valle, B. Marshmallow Man

Sasu, B. Fudge Fellow

Soihdut sammuu, pikkuväki nukkuu...

Isosisko Loru

Goody-pennut lähes viisiviikkoisia

03.04.2008 - 21:15 / Kategoriat: Even pennut 2008

Viikko lisää ikää ja pennut ovat taas kasvaneet huimasti. Tässä pieni kuvapäivitys viisikosta.

Alvin ja Sasu eka kertaa pöydällä.

Alvin äitikokelaan sylissä - hyvin maistui uni =)

Pikkuinen Sasu, B. Fudge Fellow

Triccityttö Heta, B. Sweetie Pie

Hilla, B. Honey Pot

Alvin, B. Gummy Bear

Valle, B. Marshmallow Man

Pörinää, purinaa ja leikkiä!

28.03.2008 - 21:56 / Kategoriat: Even pennut 2008

Herkkupennut ovat neljä viikkoa ja jopa leekataan! Viikossa on natiaiset kasvaneet ihan hurjasti ja maailma on laajentunut kovasti. Pentulaatikon ulkopuolellakin tepsutellaan ja tutkitaan paikkoja. Pikkuhännät vispaavat ihan mahdottomasti - pennut alkavat olla hurjan söpöjä ja aivan ihanassa vaiheessa kun niistä on tullut ihka oikeita koiranpentuja ja "marsuvaihe" on jäänyt taakse.

Koko joukkio. Blennarit heräsivät ja alkoivat touhuta, kun trikkilapsia nukutti.

Söpöjä =)

Pojat pussaa... =)

Blennarityttö on oikein topakkana =). Harmi kun ääniefektit puuttuu!

Ja sitten perinteisiä poseerauksia. B. Honey Pot, Hilla

B. Sweetie Pie, Heta

B. Fudge Fellow, Sasu ja uskomattoman suloinen nassu <3

B. Gummy Bear, Alvin, joka poseerasi siihen malliin kuin tätä olisi tehty ennenkin! Tällä asenteella herra tulee hurmaamaan kehissä sitten isona poikana =)

B. Marshmallow Man, Valle

Emme me pienet koiranpennut muuta kuin leikkiä lyömme, hauhauhau, vouvouvou, siinä on meidän työmme =))))

Kolmeviikkoinen viisikko

21.03.2008 - 19:09 / Kategoriat: Even pennut 2008

Ikää on jo huimat kolme viikkoa, niin jopa on kokeiltu ihan poseeratakin. Jalat ei kyllä ihan kanna ja peppu painaan niin kamalasti, mutta avustettuna saatiin tenavat seisomaan jollain lailla. Kynnetkin on jo kertaalleen leikattu ja matolääkettä maisteltu, joten ollaan jo kuin iso koirat =). Penskat pääsee kohta vähän isompaan pentulaatikkoon, jossa mahtuu liikkumaankin "vauvalaatikkoa" paremmin.

Tässäpä tytöt, joita kyllä nukuttaa kovasti =)

Hillalla meinaa silmät mennä ihan väkisin kiinni.

Pojat on myös aika uneliasta sakkia. Vasemmalta Alvin, Sasu ja Valle.

Hetkessä alkaa porukka sammua käsiin.

Yksittäisiä kuvia, tytöt jälleen ensin. Hilla, B. Honey Pot

Tri-tyttö, Heta, B. Sweetie Pie

Blen-poika Sasu, B. Fudge Fellow

Tri-poika Alvin, B. Gummy Bear

Tumma tri-poika Valle, B. Marshmallow Man

Valle ei halunnut ollenkaan seisoa, pylly painaa niin kamalasti!

Herkkupennut kaksi viikkoa

14.03.2008 - 22:01 / Kategoriat: Even pennut 2008

Even pienoiset pennut täyttivät tänään kaksi viikkoa ja sen kunniaksi tietysti viisikko kuvattiin. Paljon on tapahtunut parissa viikossa, pennut ovat kasvaneet kovasti ja ovat oikein pullukoita. Äidin mamma on siis riittänyt paremmin kuin hyvin naperoille.

Silmät ovat kaikilla raollaan ja Heta-tyttösellä jo aika hyvin auki. Äänirepertuaari on kasvanut ja pientä pörinää - ei kovin katu-uskottavaa =) - kuuluu välillä laatikosta. Pienille jaloille jopa hieman noustaan horjuvasti, mutta vielä on matkaa siihen, että ne kantaisivat kunnolla. Kehitysvauhti on kuitenkin niin hurja, että kohta juostaan ja lujaa =)

Tässäpä ensin pakollinen pentukasa!

Ja sitten yksilökuvat ja ensin tytöt.

Hilla-tyttö painaa jo 752 g. Nätti nassu ja sitten "hentoinen runko" =)

Heta-tyttö on pentueen pienin, mutta voi mikä sympaattinen katse sillä onkaan! Painoa tänään 650 g

Sasu-poika puolestaan on pojista pienin, vaikka olisin silmämääräisesti arvioinut isoimmaksi. Tässä on nyt todistettu, että musta hoikentaa! Painoa Sasulla 720 g.

Alvin on toiseksi suurin mötkylä, painoa 774 g.

Joukon suurin on pikkumustaan tukevasti pukeutunut Valle, 782 g.

Pennut ovat kyllä aivan liian suloisia... Ja tuo hauvavauvan tuoksu on ihana <3

Cavalier-vauvoja!

08.03.2008 - 10:48 / Kategoriat: Even pennut 2008

Lisätty 8.3. kuvia myös alla olevaan kirjoitukseen.

Karkauspäivänä 29.2. näki päivänvalon Even (Breeze Love Song) pentuviisikko: kolme poikaa ja kaksi tyttöä. Sekä blennareita että trikkejä löytyy - kaksi pojista on trikkejä ja yksi blennari, tytöistä toinen trikki ja toinen blennari. Lapsukaiset syntyivät hyvän kokoisina, paino vaihteli 180 - 220 gramman välillä. Tällä hetkellä painot on jo enemmän kuin tuplattu.

Pennut ovat alusta asti olleet oikein tomeria ja virkeitä - keuhkoja löytyy ja mamman tissille suunnistetaan tehokkaasti =). Eve on osoittautunut niin hyvä äidiksi kuin cavamamma voi olla. Pitää huolen lapsistaan ja jos on hetken viilentelemässä lattialla, niin suunnistaa heti pentulaatikkoon, mikäli siellä lapset vikisee. Kaikki on siis pentulassa oikein hyvin.

Vauvat, "herkkupentue", saivat nimensä demokraattisesti äänestyksellä. Minna (Even omistaja) oli pohtinut liudan ihania nimiä ja sähköpostitse pistimme äänestyksen pystyyn. Tässä siis viralliset ja "työnimet" - pentujen kodeissa tietysti mietitään sitten lopullinen kutsumanimi.

  • Blenjoy Honey Pot (blen-tyttö), "Hilla"
  • Blenjoy Sweetie Pie (tri-tyttö), "Heta"
  • Blenjoy Fudge Fellow (blen-poika), "Sasu"
  • Blenjoy Gummy Bear (tri-poika), "Alvin"
  • Blenjoy Marshmallow Man (tumma tri-poika), "Valle"

Kaikilla pennuilla on alustavasti koti, mutta jos tulee muutoksia, niin ilmoitamme kotisivuilla. Luvassa tietysti kuvapläjäys, kuvat on otettu keskiviikkona 5.3.

Koko viisikko tuhisemassa

Tytöt ensin ja ihka ekana B. Honey Pot, Hilla

Tri-tyttö, B. Sweetie Pie, Heta

Sitten pojat, jotka ovat viikossa tulleet jo ihan pojan näköisiksi.

Ensiksi blen-poika, B. Fudge Fellow, Sasu

Tri-poika, B. Gummy Bear, Alvin


Ja vielä kolmas poika, tumma tri-poika, B. Marshmallow Man, Valle

Tuleviin koteihin tiedoksi: lisäilemme viikottain kuvia pentujen kasvusta.