Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista

Blenjoy - iloiset cavalierit

Paljon onnea vaan :)

03.09.2010 - 08:32 / Kategoriat: Helmin pennut 2007, Toscan pennut 2009, Yleinen

Tänään vietetään ihanan kainaloisen Helmin viisivuotispäivää. Uskomatonta kuinka nopeasti aika kuluukaan. Helmi viettää päivää työssä assistenttina, koska syyskuun lapsia on tulossa lähiaikoina lisää. Ensi viikolla odotetaan syntyväksi Helmin kolmatta pentuetta. Masun koosta päätellen tulossa on ihan useampi piiperö :).

Onnea myös ihan ensimmäisile Blenjoy-vauvoille, jotka syntyivät tasan kolme vuotta sitten: onnea Ella, Pablo, Vimma, Justus ja Elvis! Alla kuva tästä joukosta, kun olivat viimeistä aamua yhdessä ennen omiin koteihin lähtöä. Ella on ehtinyt jo itsekin äidiksi, Vimpula harrastaa agilityä ja pikkuisen vielä jaksaa treenata kontakteja, niin kisaradat, täältä tullaan! Elvis ja Pablo ovat pyörähdelleet vähän näyttelykehissä ja Justus viettää leppoisaa elämää lenkkeillen.

Huomista ennakoiden onnitteluja B-pentueelle eli Toscan esikoisjoukolle: Sennalle, Jörölle ja Ellille! Jörö ja Elli ovat saaneet kunnian olla aivan ensimmäisiä yksivärisiä kasvatteja :). Reippaita kavereita on tästäkin kolmikosta kasvanut! Jörö liikuttaa kotiväkeään ihan urakalla, Elli on harjoitellut vähän pentukurssilla koirien käytöstapoja haaveissa agility ja Senna rämäpää puolestaan on agilityä jo vähän harjoitellut. Jatkamme treeniä - jos tästä wauhtitytöstä joskus olisi ihan kisakaveriksi asti :)

Mukavaa syksyn jatkoa kasvattien perheille ja monia, monia onnellisia vuosia lisää teille kaikille!

Ruukin näyttely 25.7.

25.07.2009 - 22:16 / Kategoriat: Helmin pennut 2007, Helmin pennut 2008, Näyttelyt 2009

Lähes kotinäyttely oli tänäkin viikonloppuna, kun noin 50 km päässä Ruukissa järjestettiin ryhmis. Tuomarina oli Marja Kurittu ja cavoja oli ilmoitettu mukaan 49 eli jälleen ihan kiitettävä määrä koiria oli pyörähtelemässä kehässä. Ilmojen haltijakin oli suosiollinen eikä vesisadetta tullut koko kehän aikana, vaikka vähän siihen suuntaan oli ennustettu.

Pentuja oli neljä ja tällä kertaa jälleen veljekset Sony (B. Scandic Hunk) ja Tito (B. Second Opinion) saivat mennä keskenään, kun pari edellistä kertaa Sony on ollut ainoa poikapentu. Molemmille veljeksille tuli kp:t, mikä tietysti ilahdutti kasvattajan mieltä :). Sony sijoitettiin ykköseksi Titon peesatessa oikein mainiosti. Titon arvostelu:

Sopusuhtainen blenheim-pentu. Kaunis pään muoto. Värimerkit voisivat olla tasaisemmat. Erinomainen pigmentti, ok purenta. Erinomainen etuosa, runko ja kulmaukset. Selässä vielä iästä johtuvaa pehmeyttä. Kaunis turkin väritys. Erinomainen luonne.

Tito, 7,5 kk

Lida sai myös kp:n ja parhaana narttupentuna sai vastaansa Sonyn. Tällä kertaa Lida oli rop-pentu ja Sony vsp. Lidan arvostelu:

Viehättävä bl-pentu. Kaunis pää. Pehmeä ilme. Silmät voisivat olla aavistuksen isommat ja pyöreämmät. Hyvä kaula, etuosa, runko ja kulmaukset. Hyvä turkin laatu. Liikkuu ja esiintyy hyvin. Miellyttävä luonne.

Sisaruskolmikosta piti tietysti ottaa posekuva pöydälle pystien kera, mutta onhan koiran kuvaaminen hankalaa! Saati sitten kolmen yhtä aikaa. Kun kaksi on hyvin, vinkkaa kolmas silmää tai kurkistelee ihan toiseen suuntaan ;). Tässä kuitenkin erilaisista yritelmistä kaikkein paras:

Kuvassa vasemmalta alkaen Tito, Lida ja Sony.

Pentujen lisäksi oli vanhempaa sakkia myös näyttelyssä. Tepi (B. Fudge Fellow) esiintyi hienosti junioriuroksissa ja tuloksena EH3. Tepi on sopusuhtainen nuori uros, jota on oikein mukava katsella sekä liikkeessä että paikallaan. Jos Lida, Sony ja Tito ovat kehittyneet koko ajan aika vauhdikkaasti, on Tepi tyyppiä hitaasti hyvää tulee.

Helmin ensimmäisestä pesueesta matkassa oli Ella (B. Heart of Rome), joka oli tänään nuorissa nartuissa ERI4. Tosca oli valionartuissa ERI3 eli kaikkiaan koko poppoolla meni oikein mainiosti. Kun pääsin kotiin, piti ottaa kuva vanhemman vuosimallin pennuista, tri-sisaruksista sekä yhdessä että Helmi-äipän kanssa. Äiti-tytär-kuvat olivat sitten kaikki sellaisia, että julkaisukelpoisia löytyi lähinnä esimerkiksi siitä, kuinka hankalaa kuvaaminen on :)

Mitäs tuolla on...?

Meitä kaikkia alkoi haukotuttaa ;)

Tässäpä kuitenkin ilman haukotuksia, silmäniskuja ja muualle katsomisia sisarukset Ella ja Vimma (B. Echoes of Love). Vimman kieltä ei saatu enää piiloon :)

Onnea yksivuotiaat!

03.09.2008 - 10:43 / Kategoriat: Helmin pennut 2007

Tänään on tasan vuosi kulunut siitä, kun Helmin pienokaiset syntyivät. Näihin aikoihin urakka oli saatu loppuun ja ihailimme siskon kanssa pientä viisikkoa. Aika on kulunut todella vauhdilla ja on ollut mielenkiintoista nähdä pentujen kehittyminen ihan isoiksi. Syntymäjärjestyksessä: onnea Ella, Justus, Vimma, Pablo ja Elvis! Ja onnea myös koko katraan ihanalle äidille, tänään kolme vuotta täyttävälle Helmille!

Posti toi tänään kuvia Justuksesta, joka on saanut niskaansa komean turkin. Kiitos kuvista - niitä on aina ihana saada. Tässä yksi kuva Justuksesta, joka on harrastanut viime aikoina marjastusta ja sienestystä. Marjastuksen huomasi Helmikin ihan itse ja keräilee marjat talteen mahaansa suoraan puskista.

Me ollaan jo isoja =)

20.07.2008 - 15:36 / Kategoriat: Helmin pennut 2007

Olipa hauska päivä tänään Ylivieskassa! Tuntuu, että ihan vasta Helmin pennut lähti maailmalle ja nyt ne ovat jo junnuikäisiä. Helmin pentu Elvis, B. Raised on Rock, tuli tänään moikkaamaan äitiä, siskoa ja veljeä Kälviältä näyttelypaikalle. Elvis on kasvanut isoksi pojaksi, turkkia on nuoreksi koiraksi yllättävän paljon ja kokoakin oli enemmän kuin Pablolla. Pentulaatikon kokosuhteet ovat siis vaihtaneet paikkaa =)

Kuvia piti sitten räpsiä nuoresta herrasta ja samoin sisaruksista Helmi-mamman kanssa. Vasemmalta Pablo, Vimma, Helmi ja Elvis.

Ja sama sakki uudemman kerran.

Ja sitten tietysti piti ottaa kuvia Elviksestä, kun pitkästä aikaa näki. Tässä siis Elvis edestä, sivulta ja...

Hohhoijaa, kun alkaa haukotuttaa tämä filmitähtenä oleminen!

Pojat kävivät myös kehässä pyörähtämässä ja hienosti Elvis suoriutui näyttelydebyytistä. Tänään tuloksena Pablolla EH1 ja Elviksellä sitten EH2. Helmi näytti mallia pojilleen olemalla ensimmäistä kertaa valioluokassa ERI1, PN2 ja saamalla vara-cacibin =). Vimma oli mukana maskottina ja saa nyt sitten vähän aikaa kasvaa ihan rauhassa ennen seuraavaa näyttelyä, mikä taitaa ollakin sitten marraskuussa Kajaanissa sekä Elviksellä että Vimmalla.

Kiitos kovasti Marjolle ja tytöille, että toitte Elvistä moikkaamaan ja kehässäkin pyörähtämään! Oli tosi mukava nähdä koko joukkoa ja todeta omin silmin, että Elviksestäkin on kasvanut kiva nuori uros =)

B. Good Luck Charm

13.06.2008 - 20:12 / Kategoriat: Helmin pennut 2007

Helmin pentu Pablo on kasvanut myös kovasti ja vierailee Oulussa äidin helmoissa. Muutaman kerran ollaan nyt käyty harjoittelemassa kehäkäyttäytymistä, kun maalaiskoira on kasvanut ihan ilman moisia kokemuksia. Pablo on reipas ja hyvin rotutietoinen, kumma miten se oma rotu onkin paras.

Pablo reilut yhdeksän kuukautta

Kasvatettu rockaamaan

11.06.2008 - 22:48 / Kategoriat: Helmin pennut 2007

Posti toi tänään kuvia Helmin pennusta Elviksestä (B. Raised on Rock) ja kyllä poitsu onkin kasvanut kovasti, totta kai, sitähän ne pennut tekee =). Turkkia on tullut - Elvis näyttäisi olevan karvaisempaa mallia kuin mitä velipoika Pablo tai sisko Vimma tai Ella. Alla olevat kuvat on ottanut Marjo Haapaniemi, kiitokset kuvista!

Suloinen herra on löytänyt tien sänkyyn...

Kesän tuoksuja haistelemassa.

Elvis on innokas apulainen, joka mielellään liikuttaa esimerkiksi hevosia... selvästi osoittaa siis paimentajan kykyjä. Ja kun tuota nassua katselee, niin jotain samaa on kuin mitä velipojan ilmeessä, vaikka Pablon pää on selvästi leveämpää mallia.

Ja tässä vielä Helmi, joka sai elämänsä ensimmäisen kerran hierontaa. Tykkäsi ja rentoutui, kiitos Neea!

Triccienergiaa - Vimma ja Ella kylässä

23.11.2007 - 21:00 / Kategoriat: Helmin pennut 2007

Saatiin vähän vipinää tänään, kun Vimma ja Ella kävivät kylässä. Kylläpä oli Ella kasvanut kovasti kolmen viikon aikana - ja sillä on aivan ihana vaaleanpunainen vauvamassu =). Neiti ei vierastanut yhtään, vaan alkoi heti leikkiä Helmi-mamman, Onnin ja erityisesti pentujen_leikittäjä_Toscan kanssa. Kun Vimma saapui vähän myöhemmin, piti siskosten vähän ottaa mittaa toisistaan. Vuoroin ne vähän pohdiskelivat tilannetta, kun toisella oli vauhti päällä ;-)

Ellan jäähyllä sohvan alla - Vimma hyödynsi välillä samaa ideaa...

Siskokset nenätuntumassa. Vasemmalla Vimma ja oikealla Ella.

Kilttejä tyttöjä - harmi kun ääniefektejä ei saa tähän mukaan ;-P

Poseerauskuva Ellasta (ikää vajaat 12 viikkoa):

Toivottavasti saadaan nämä pienehköt pentutreffit kasaan toistekin! Oli mukava nähdä =)

Viimeistä viedään

09.11.2007 - 21:32 / Kategoriat: Helmin pennut 2007

Pablo-poika on viettänyt tämän viikon ainokaisena ja huomenna lähtee sitten suureen maailmaan Elmon pikkuveljeksi. On kyllä mukava ajatella, että tätä poikaa näkee jatkossakin eikä se häviä minnekään. Pablosta on tullut mahdottoman kiltti poika kun se jäi pesueen viimeiseksi isojen koirien joukkoon. Se on luonteeltaan aika rauhallinen eikä se näytä helposti hätkähtävän, mitä arvostan todella paljon. Elmo taas on virtaa täynnä koko ajan, että on ihan hyvä, kun toinen on vähän tasaisempi luonne. Ja kyllähän tästä pienestä miehestä ääntä lähtee: se on Helmin pentu, joten leikkii kimakasti haukkuen =)

Pablon kanssa ollaan harjoiteltu tällä viikolla poseerausta, joten treeni on alkanut tuottaa tulosta ja herra osaa seisoa nätisti pöydällä - itse asiassa nätimmin kuin Tosca, joka änkkää vastaan aina kun sitä ottaa päästä kiinni... (pitäisiköhän katsoa peiliin vai voiko oikeasti tempperamenttierot vaikuttaa näin paljon...) Tässäpä poseerauskuva pikkumiehestä tänään eli vajaan kymmenen viikon ikäisenä:

Pablon viikkoon on mahtunut leikkimistä Helmi-mamman kanssa ja siskolikka Vimman kanssa ne ovat vierailleet puolin ja toisin. Lisäksi käytiin kävelyllä keskustassa eli Pablo oli sylissä pyyhkeeseen käärittynä ettei palellu. Polttariseurue halusi sitten valokuvata Pablon ja Vimman - kylläpä ne aika söpöläisiä olikin. Tällä viikolla tuli myös lunta, jota piti tietysti käydä ihmettelemässä.

Pablo ja äippä - samaa näköä löytyy. Pablohan osaa myös mennä sohvalle - lattialla on yksi tyyny vähän avittamassa =)

Ulkona lunta ihmettelemässä Onnin kanssa.

Ja välillä pitää pohtia elämää. Sitten taas voi riehua mamman kanssa =)

Sisko ja sen veli

29.10.2007 - 21:49 / Kategoriat: Helmin pennut 2007

Kotona on kummallisen hiljaista. Kolmen pennun lähdön huomaa kyllä volyymitason voimakkaana laskuna. Aamulla ei myöskään tuoksahtanut nenään niin voimakkaasti kuin aiemmin. Ja miten paljon vähemmän touhuja on viidellä koiralla... Tälläkin hetkellä kolme aikuista nukkuu tyytyväisenä sohvalla (käytiin iltalenkillä) ja lapsukaisetkin ovat uuvahtaneet lattialle.

Ellistä tuli sitten Ella ja Pablosta Pablo. Maailmalla ovat Vimma (ent. Tintti), Justus sekä Viljo, josta ilmeisesti viimeisimmän tiedon mukaan tuli rockin kuningas Elvis - mikä sopii hienosti kyllä sen viralliseen nimeen (B. Raised On Rock). Pikkuiset Ella ja Pablo sulostuttavat arkea vielä hetkisen. Ella lähtee omaan kotiinsa perjantaina ja Pablo on vielä ensi viikonkin kotona ennen kuin pakkaa reppunsa ja lähtee Elmolle pikkuveljeksi.

Alla tytöt kääriytyneinä vierekkäin.

Tossukka hoitaa ihanaa pikku-Ellaa.

Pablo on suloinen.

Sisko ja sen veli leikkii.

Väsyhän sitä pienokaisille tulee lopulta.

Pennut lähtee maailmalle

27.10.2007 - 19:18 / Kategoriat: Helmin pennut 2007

Tänä aamuna oli viiden jengi vielä kasassa. Aamulla kun heräsin, odotti minua seuraava näky:

Hei henkilökunta! Päästä pois täältä! Ja on nälkä, nälkä, NÄLKÄ!

Aamupäivällä haettiin Justus omaan kotiin. Justus lähti Marjan kullanmuruksi Kuusamoon. Siellä leikkikavereina ovat Marjan tyttöjen berni ja cavalier, joten kivaa Justuksella tulee olemaan. Justus on ollut koko porukan letkein persoona, suloinen halinalle. Hei hei Justus ja oikein ihanaa elämää sinulle <3

Iltapäivällä tuli Marjo tyttärineen hakemaan Viljoa Kälviälle, Kokkolan kupeeseen. Viljon kotona on ennestään kani ja hevonen, joten Viljosta tulee ehta tallikoira! Viljo on luonteeltaan itsenäinen ja tempperamenttinen, joten eiköhän se tule mainiosti sopeutumaan muiden eläinten sekaan ja vilskeeseen, jota lapsiperheessä on. Viljoa paijaa uudessa kodissa Marjon ja hänen miehensä lisäksi kolme tyttöä. Oikein ihanaa elämää myös Viljolle <3

Täytyy tunnustaa, että olo on kyllä haikea kun porukka on vähentynyt ja pojat lähteneet maailmalle. Toivottavasti sähköposti tuo kuvia ja kuulumisia ja joskus vielä nähdään. Huomenna lähtee omaan kotiinsa ensimmäinen tyttö Vimma (eli Tintti), jota tulen kyllä näkemään yllinkyllin. Se nimittäin lähtee sijoitukseen siskolleni. Uudessa kodissa Vimman kaverina on myös Rommi-kissa. Kotikaupunkikin säilyy samana.

Yritin sitten tänään ottaa poseerauskuvaa Vimmasta, kun se viimeksi teki kaikkensa sabotoidakseen kuvat - ja onnistui myös siinä =). Nyt tuli sitten ihan kohtuullinen kuva, jonka laitan sitten Vimman omalle sivulle. Tosca halusi myös poseerata, kun siinä saa namia ja hyppäsi itse senkin päälle. Täytyi sitten ottaa siitä kuva, kun neiti oli niin innokas ja omatoiminen! Alla siis Tosca poseeraa tänään tasan 11 kuukauden ikäisenä.

Viu, väy, RÄYH!

22.10.2007 - 21:04 / Kategoriat: Helmin pennut 2007

Pennut ovat nyt seitsemän viikon ikäisiä ja olen alkanut epäillä, että ne ovat cavaliereiksi naamioituneita terriereitä... Meteli on melkoinen kun jengi on hereillä ja koettelee keskenään, kuka on kingi! Väy, väy, viuuu, RÄYH, vuh, mrrrrrrrrrrrrrrr!!!!! Ja tämä kaikki kauniisti viisiäänisenä. Luulen, että pennut eivät vielä ole sisäistäneet sitä, että ne ovat lempeitä seurakoiria.

Lisäksi ne ovat oppineet, että pentuaitauksen ulkopuolinen maailma on paljon kivempi, joten ne vaativat päästä sieltä pois, kun heräävät. Olin kaikessa rauhassa syömässä aamiaista, kun Viljo ykskaks tepsutteli häntä pystyssä rennosti olohuoneeseen - herra Houdini oli purrut itsensä aitauksen nurkasta ulkopuolelle... Maalarinteippi on oiva apu ja hetken päästä olivat pennut taas aitauksen oikealla puolella.

Helmi on saanut viimeisen viikon aikana helpotusta äidin velvollisuuksistaan, kun imetys lopetettiin. Pennut oli pakko vieroittaa, koska niitä ei kiinnostanut ruoka ollenkaan, vaan ainoastaan tississä roikkuminen. Ja syömään on pakko oppia, kun tämän viikon lopussa lähtevät ensimmäiset jo maailmalle. Helmi onkin selvästi nauttinut siitä, että lapsia ei tarvitse enää hoitaa. Ja tänään se pitkästä aikaa leikki Toscan kanssa. Edellinen kerta on tainnut olla ennen tiineyttä, joten "normaali" Helmi alkaa pilkahdella esiin. Äitiys on kuitenkin vaatinut veronsa ja Helmin ihana turkki on täydellisesti pois. Vaaleanpunainen nahka pilkahtelee sieltä täältä. Kaukana ovat näyttelykehät =)

Pennut ovat autoilleet jo monta kertaa, ja huomenna autoillaan taas, kun käydään pentutarkastuksessa eläinlääkärissä. Samalla pennut tunnistusmerkitään mikrosirulla. Ne ovat oikein touhukkaita ja mukana menossa. Välillä isottelevat kovasti aikuisille koirille =). Kaikki mahdolliset paikat on tutkittu, joten eivät ole ainakaan "tynnyrissä kasvaneita"! Ostin viikonloppuna pienen pentupannan ja lisäksi toinen - tulevan Elmon pikkuveljen - panta jäi tänne, joten nyt pennut ovat vuorollaan saaneet harjoitella pannan pitoa. Tietysti se vähän häiritsee välillä, ja sitten rapsutellaan, mutta leikkiessä panta on kyllä yleensä unohtunut nopsasti.

Hei me leikitään! Viljo ja Pablo kuvassa.

Onni, Viljo ja Tintti - jonka voisi hyvin nimetä myös Tuituksi =)

<3 Tintti <3 on tempperamenttinen tyttö. 

Viljo-poika ei ole siskoaan yhtään nynnympi =).

Viljo jyrsii "perintökulmaa" - sitä ovat purreet myös Onni, Helmi ja Tosca...

Pois alta!

Elli päätti, että tätä herkkua eivät pojat jyrsi =)

Pahus kun panta kutittaa!

Elli nukahti Toscan viekkuun.

Pablo ja Justus.

Pablosta tulee mieleen Helmi pentuna. Verratkaapa tässä Pabloa alla olevaan Helmin kuvaan.

Ihana pikku-Helmi noin 12-viikkoisena.

Helmi-mamma nyt aikuisena ja karvattomana =)

 

Kuusiviikkoiset poseeraa

17.10.2007 - 20:42 / Kategoriat: Helmin pennut 2007

Pentujen poseerauksia huimassa kuuden viikon iässä. Ensin tytöt ja sitten pojat.

B. Heart Of Rome, Elli

B. Echoes Of Love, Tintti

B. Big Boss Man, Justus

B. Raised On Rock, Viljo

B. Good Luck Charm, Pablo

Ja niinhän se on, että mitä isot edellä, sitä pienet perässä. Tosca näyttää mallia.

Viljo päättää myös koettaa.

Ellikin osaa!

Myös Justukselta luonnistuu luun jyrsiminen.

Kuka on kingi!

Veikeä kurkistus =)

Leikkiä ja ulkoilua

13.10.2007 - 21:15 / Kategoriat: Helmin pennut 2007

Meillä leikitään ihan urakalla. Valveilla ollessa pennut hyppivät, juoksevat ja leikkivät taisteluleikkejä. Sääliä ei tunneta! Hoitotäti Tosca on mainio leikittäjä, joka voi kerrallaan leikkiä koko kersalauman kanssa. Ja Onni, joka vielä viikko sitten juoksi  pentuja karkuun, on taas osoittautunut hyväksi koiran kielen opettajaksi. Sekin leikkii, mutta yleensä vain yhden pennun kanssa kerrallaan ja palauttaa nopeasti liian suurella egolla varustetut pennut paikoilleen, jos joku yrittää kiikkua niskan päälle tai on muuten Onnin mielestä liian röyhkeä.

Onnin ja Toscan opastuksella pennut saavat varmasti opetella kaikkia koiran kielen hienouksia. Helmi-mamma ei viitsi leikkiä, mutta on vihdoinkin alkanut ojentaa lapsiaan kun vielä pari päivää sitten ne saivat tehdä ihan mitä niitä huvitti. Eli nyt on lapsukaisilla kunnon kielikurssit päällä =).

Pennut saavat juoksennella ympäri kotia kun olen paikalla ja ne ovat tutkineet kaiken mahdollisen. Olohuoneen nurkassa olevan häkin ne valitsivat itse yhdeksi nukkumapaikakseen. Kun niitä väsyttää, niin sinne suunnataan. Siellä on varmaan mukavat koirantuoksut ja turvallista kun on seinät ja katto.

Tänään pennut pääsivät ensimmäistä kertaa autoon ja ulos. Matkat menivät hienosti, kun jengi pisti nukkumaan. Ulkona pienen epäröinnin jälkeen jokainen oli rohkea ja häntä pystyssä kuljettiin mamman mukana.

Elli testaa vetovoimaansa!

Ja Tosca leikkii lastentarhassa.

Onnin kanssa koirien kieltä harjoittelee Pablo.

Kun kovasti leikkii ja väsy yllättää, niin onneksi löytyy nukkumapaikkakin.

Kaikkea pitää maistaa.

Viljo lähti reippaana poikana ensimmäisenä tutkimaan maailmaa.

Mamman vierellä onkin turvallista tutkia mitä pihalta löytyy.

Sillä välin muu jengi pohtii, kannattaako boksista lähteä mihinkään.

Pienellä avustuksella saatiin joka iikka pihan puolelle.

Onpa täällä jännittävää!

Mielenkiintoisia hajuja ympäriinsä.

No niin, kyllä nyt jo riittää ja mamman perässä joukkio suunnistaa boksiin ja sisälle.

Ulkona tulee aina vähän nälkä, mutta onneksi on omat eväät mukana =)

Kyllä nyt kelpaa istua veikan kanssa vieretysten kun on ollut niin jännä päivä ja masukin on täynnä.

Viisiviikkoiset poseeraa

08.10.2007 - 20:02 / Kategoriat: Helmin pennut 2007

Tässäpä uudet poseeraukset natiaisista. Ensin tytöt ja sitten pojat.

Huom. Vaihdettu tiistaina 9.10. Tintin ja Pablon kuvat. 10.10. vaihdettu Justuksen kuva.

B. Heart Of Rome, Elli

B. Echoes Of Love, Tintti

B. Raised On Rock, Viljo

B. Good Luck Charm, Pablo

B. Big Boss Man, Justus

Pulleroiset pojat

Tylleröiset tytöt

Neliviikkoiset poseeraa

30.09.2007 - 20:30 / Kategoriat: Helmin pennut 2007

Helmin vauvat harjoittelevat poseeraamista. Pablolta se tuntuu sujuvan luonnostaan kun taas muilta yleensä häviävät jalat alta... Ikää kuitenkin vasta neljä viikkoa, joten taitaa olla ihan ymmärrettävää =).

Pentujen maailma on avartunut, kun ne ovat siirtyneet olohuoneeseen "päivähoitoon" - yöksi mennään edelleen pentulaatikkoon. Jauhelihaa on maisteltu perjantaista lähtien ja toisille maistuu paremmin ja toisille vähän huonommin. Eiköhän ruoka kohta mene kaikilta alas, varsinkin kun Helmi on alkanut rajoittaa maitobaarin aukioloaikoja.

Persoonallisuudet ovat alkaneet erottua. Tintti on touhukas vipeltäjä kun sisarensa Elli on rauhallisempi tapaus. Pablo on pojista vilkkain, mutta pikkuveljetkin ovat tänään jo leikkineet, kun aiempina päivinä ovat unet maistuneet leikkejä enemmän.

Elli seisoo ja näyttää nättiä nassuaan.

Pikkusisko Tintti, söpö myös.

Pablo, edelleen pentueen iso poika.

Justus, rauhallinen poika.

Pikkuveli Viljo ei halunnut poseerata. Tässä kuitenkin söpö nassu.

Leikin alkeet osa 2

28.09.2007 - 07:47 / Kategoriat: Helmin pennut 2007

Pennut ovat taas muutamassa päivässä oppineet vaikka mitä. Tällä hetkellä ne osaavat

  • murista
  • haukkua
  • purra siskoa tai veikkaa pienillä hampailla (ne ovat siis puhjenneet!)
  • hyppiä ja saalistaa
  • peruuttamalla kulkea edelleen paremmin kuitenkin kuin eteenpäin
  • heiluttaa pientä häntää ihan vimmatusti =)
  • pissiä ja kakkia ihan ilman äipän apua niin kuin isot koirat ainakin

Tässäpä Ellin taidonnäyte, kuinka purraan veikkaa hännästä.

Ja korvasta!

Kimppaleikkiä!

Hei älä karkaa! Mä vaan vähän maistelen sua...

Ja maailma on laajentunut pentulaatikon ulkopuolelle.

Hui, kamala kun tuo lattia on liukas, pitäisikö pysyä matolla..?

Onni ei viitsi hirveästi osallistua pentujen touhuihin vaan tyytyy seuraamaan sivusta.

Kolmeviikkoiset treenaa

24.09.2007 - 19:39 / Kategoriat: Helmin pennut 2007

Nyt on alkaneet seisomaharjoitukset näytelmiä varten. Onhan ikää sentään jo kolme viikkoa, joten tästä lähdetään nyt ja tavoitteet on asetettu =). Pentujen kynnet on leikattu jo pariin kertaan. Ne rauhoittuvat silittelystä ja saattavat nukkua sylissä tyytyväisenä. Eilen jopa yksi pentu heilutti vähän häntää, joten marsuvaihe on jäänyt taakse ja nyt talossa on koiranpentuja.

B. Heart Of Rome, Elli

B. Echoes Of Love, Tintti

B. Big Boss Man, Justus

B. Good Luck Charm, Pablo

B. Raised On Rock, Viljo

Unten mailla

Ja elämän tärkeä asia on edelleen syöminen. Säpinä alkaa välittömästi kun Helmi tulee pentulaatikkoon.

Leikin alkeet osa 1

22.09.2007 - 20:40 / Kategoriat: Helmin pennut 2007

Pentuset ovat kasvaneet kovaa kyytiä. Niiden päivät kuluvat edelleen pääasiassa nukkuen, mutta pentuset ovat alkaneet myös jo käyttää horjuvasti jalkojaan ja jopa pientä leikkinahinaa on ollut havaittavissa. Välillä on pentulaatikosta voinut kuulua kunnolla meteliä, kun joku pennuista on herännyt ja on sitä mieltä, että mamman pitää_heti_tulla viihdyttämään ja hoitamaan.

Pentulaatikossa alkaa olla välillä jo ihan kunnolla tohinaa. Nyt tässä vois jo melkein lähteä liikkeelle.

Pablo nujuttaa Elliä.

Poikakolmikko Justus, Pablo ja Viljo.

Tytöt Tintti ja Elli.

Elvis-pentue kaksi viikkoa

17.09.2007 - 18:23 / Kategoriat: Helmin pennut 2007

Helmin vauvat ovat jo kahden viikon ikäisiä. Lauantaina Elli alkoi avata silmiä ja syntymäjärjestyksen mukaisesti Justus seurasi sunnuntaina perässä. Tintti eksyi sitten tästä hienosti alkaneesta järjestyksestä, kun toiset pojat kiilasivat sen edelle. Tällä hetkellä kaikkien silmät kurkistavat edes hieman. Vielä menee kuitenkin aikaa, että pennut oikeasti alkavat kunnolla nähdä ja kuulla.

Elli kurkistaa söpösti.

Tintti

Justus

Minä sulle vilkutan!

Viljo

Pablo, edelleen hurjasti isompi kuin muu porukka.

Ruokatauko. Tästä kuvasta näkyy hyvin, miten pennut ovat kasvaneet kun vertaa niitä Helmiin.

Peppuja

Rankkaa tämä hoitotätinä oleminen tuumii Tosca.

Pennut ovat oikein jänteviä ja ovat alkaneet käyttää horjuvasti omia jalkojaan. Eiväthän ne vielä kanna, mutta kovasti niitä jo yritetään käyttää. Saapa nähdä, kuka nousee ensimmäiseksi ihan oikeasti jaloilleen. Kehitysvauhti on kuitenkin melkoisen hurjaa. Triplatapa itse oma painonsa parissa viikossa tai kuten Pablo, nelinkertaa se...!

Helmin pennut viikon vanhoja

10.09.2007 - 17:26 / Kategoriat: Helmin pennut 2007

Viime maanantaina ihailin Helmin vastasyntyneitä pienokaisia, ja nyt on jo viikko kulunut. Pennut ovat keskittyneet sen aikana lähinnä syömiseen. Myös keuhkojen kapasiteetti (hyvät on!) on tullut viikon aikana tutuksi. Pienten lasten äideille lähtee erityissympatiat: sen verran paljon on tullut öisin pompittua ylhäällä "pelastamassa" takaisin mamman huostaan sieltä eksynyttä pentua.

Helmi on imettänyt pentujaan kärsivällisesti, kaikilla on paino noussut mukavasti sitten syntymän. Pienet nenät ovat alkaneet mustua, ensimmäisenä aloittivat tytöt, mutta pojatkin tulevat jo perässä. Pentujen sukupuolileima on selkeä jo tässä vaiheessa: pojat ovat olemukseltaan massavampia ja päät ovat leveämpiä, kun tytöt ovat kokolailla sirompia.

Tyttöjen nimiä on mietitytty hartaasti porukalla. Kaikki säpäkämmät vaihtoehdot karsiutuivat lopulta pois, koska nimissä oli liikaa merkkejä. Niinpä tytöille tulee seesteiset ja naiselliset nimet. Koskapa kaikkien muiden pentujen nimet olivat kolmiosaisia, päätin vaihtaa Justuksellekin kolmiosaisen nimen, niin ovat sitten kaikki samassa linjassa.

Tässä vaiheessa lapsukaisten painot ovat seuraavat:

  • B. Echoes Of Love, Tintti, painoa vkon iässä 352 g
  • B. Heart Of Rome, Elli, painoa vkon iässä 354 g
  • B. Good Luck Charm, Pablo, painoa vkon iässä 451 g
  • B. Raised On Rock, Viljo, painoa vkon iässä 410 g
  • B. Big Boss Man, Justus, painoa vkon iässä 400 g

Helmi "jäähyllä" sängyn alla pohtimassa miten noissa pennuissa onkin niin kovasti työtä.

Pikku-Tintti, Blenjoy Echoes Of  Love

Elli, B. Heart of Rome

Pablo, pentueen iso poika, B. Good Luck Charm

Justus, B. Big Boss Man

Viljo, B. Raised On Rock

Pentukasa

Ja tietysti vielä uskollinen "lapsenvahti" Tosca, joka kurkistelee joka päivä pentulaatikon reunalla.

Tuhinaa ja lutkutusta <3

06.09.2007 - 15:06 / Kategoriat: Helmin pennut 2007

Vauvakammarissa on ihania ääniä. Pennut tisuttelevat ahkerasti ja tuhinaa, ähinää ja lutkutusta kuuluukin tuon tuosta. Osa jengistä yleensä nukkuu, kun toinen puoli on syömässä. Helmillä onkin tekemistä tämän joukkion syöttämisessä, kun mammaa tarvitaan koko ajan. Kärsivällisesti se jaksaakin pötkötellä pentujensa kanssa, ja ulkoa on kova kiire omien vauvojen luo.

Toscaa pienokaiset kovasti kiinnostavat ja se on saanut käydä laatikon reunalta niitä kurkkimassa. Helmiä se ei ole haitannut, vaikka Tossu vähän pentuja ihaileekin. Taitaa olla leikittäjä valmiina, kunhan natiaiset hieman kasvavat. Tällä hetkellä vauvojen elämä on kuitenkin syömistä, nukkumista ja pissimistä/kakkimista. Ne ovatkin jo varsin päteviä tisuttelijoita.

Blenjoy Good Luck Charm - Pablo

B. Big Boss Man - Justus

Tintti pötköttelee Justuksen niskassa.

Ihanan muhkea pennun peppu!

Elli unisykkyrällä.

Nämä pennut on ihan varhaiskypsiä, osaavat jo näyttää kieltä =)

Pikku-Elli

Pablo mamman viekussa, kun takana Viljo keskittyy olennaiseen.

B. Raised On Rock eli Viljo

Pennut on kyllä niin suloisia, että taidankin pitää ne kaikki itse =). Kyllähän kahdeksan koiraa menee siinä missä kolmekin...

Ensimmäiset Blenjoy-vauvat syntyneet

04.09.2007 - 15:38 / Kategoriat: Helmin pennut 2007

Helmin synnytys alkoi sunnuntain ja maanantain välisenä yönä ja ensimmäiset Blenjoy-pennut syntyivät aikaisin aamulla. Koska synnytys ei edennyt alun jäkeen, kävimme hakemassa eläinlääkäriltä potkua, minkä jälkeen pennut alkoivatkin syntyä rivakkaa tahtia. Surukseni ensimmäinen pentu, tricolour-uros, syntyi kuolleena, mutta heti perään syntyi tomera tricci-tyttö. Kaikkiaan Helmillä on nyt viisi virkeää vauvaa, kolme blenheim-poikaa ja kaksi tricci-tyttöä!

Helmi on osoittanut olevansa todella lujahermoinen narttu ja synnytti pentunsa todella hienosti. Se ei vinkunut, läähättänyt, kuopsuttanut, vaikka ihan varmasti pentujen maailmaan saattaminen ei ole mikään pieni juttu. Se keskittyi rauhallisesti ponnistukseen ja muutaman pennun jälkeen alkoi oivaltaa, mitä pitää tehdä ja alkoi heti itse nuolla lapsiaan ja hoivata niitä.

Lapsukaisilla on jo työnimet ja uroksilla myös viralliset nimet, mutta tyttöjen nimet on vielä mietinnän alla. Olin nimittäin ajatellut hempeitä nimiä niille, mutta tytöt ovat osoittautuneet alusta lähtien hyvin tomeriksi - alkoivat heti synnyttään kirkua kovaan ääneen - joten tuntuu, että ne tarvitsevat vähän säpäkämmät nimet itselleen.

Pentue saa nimet Elvis-teeman mukaan ja urokset ovat virallisesti Blenjoy Good Luck Charm, Blenjoy Raised On Rock ja Blenjoy King Creole. Työnimet syntymäjärjestyksessä:

  • Elli-Elviira, syntyi klo 6.20, painoa 203 g, vuorokauden ikäisenä 228 g 
  • Justus, syntyi klo 6.49, painoa 191 g, vuorokauden ikäisenä 233 g 
  • Tintti Tomera, syntyi klo 8.17, painoa 167 g, vuorokauden ikäisenä 204 g 
  • Pablo, syntyi klo 8.58, painoa 180 g, vuorokauden ikäisenä  220 g
  • Viljo (Viimeinen) =), syntyi klo 10.15, painoa 188 g, vuorokauden ikäisenä 240 g (Viljo aloitti syömisen heti synnyttyään =))

Tietysti sitten luvassa myös kuvapläjäys pennuista!

Helmi vauvoineen.

Syöminen käy pienen työstä.

Ja syönnin päälle on hyvä ottaa ruokalepo mamman viekussa.

Nämä pikkutassut tulevat ottamaan vielä monta askelmaa!

P.S. Pennut saivat saman syntymäpäivän kuin Helmi, olivat emonsa 2-vuotislahja!

Assari

31.08.2007 - 14:20 / Kategoriat: Helmin pennut 2007

Tällä viikolla Helmi on ollut mukana työpaikalla. En ole uskaltanut jättää sitä kotiin, joten se on ollut mulla assarina ja on hoitanutkin hommat oikein hienosti. Assari pitää huolen siitä, että pysyy aina metrin etäisyydellä. Se on kulkea tepsuttanut perässä paikasta toiseen ja havahtunut tuhinasta huolimatta hyvin nopeasti, jos olen lähtenyt liikkeelle pöydän äärestä.

Tänä aamuna assari oli jo rutinoitunut töihin lähtijä. Aamupissatuksen jälkeen se jäi suoraan kotioven ulkopuolelle odottelemaan, että "jätäpä ne toiset nyt kotiin, niin päästään lähtemään". Helmillä on tänään takana 58 tiineysvuorokautta, joten h-hetki lähenee koko ajan.

Alla kuvassa assari työssään =).

Tukka silmillä. Mitäs asiaa sulla olikaan...?

Pentulaatikkopaniikki

21.08.2007 - 20:39 / Kategoriat: Helmin pennut 2007

Helmin tiineysaika tuntuu menevän vauhdikkaasti eteenpäin. Aika on mennyt niin nopeasti, että minulle ehti jo tulla pieni paniikki pentulaatikosta. Tänään kuitenkin löysin paikan, josta sain tilattua oikean mittaiseksi leikatut levyt ja rimat. Huh mikä helpotus. Ensi viikon alussa saan palapelin koottavaksi ja sitten vielä lakkaan laatikon. Sopii sitten Helmin tehdä pennut ikiomaan laatikkoon, joka on tehty ihan Helmin mittojen mukaan =).

Helmillä on kuvissa tiineysvuorokausi 48. Vielä on siis masun kasvatteluaikaa jonkin verran jäljellä.

Masupäivitystä

16.08.2007 - 08:40 / Kategoriat: Helmin pennut 2007

Viikossa ehtii tapahtua vaikka mitä, esimerkiksi masu tulee näkyviin niin ettei ole epäilystäkään siitä, onko pentuja tulossa vai ei. Kuvassa Helmillä odotusvuorokausi 42.

Helmi saakin nyt tehdä ihan kevyitä kävelyitä ja unohtaa metsässä juoksentelut siihen asti kunnes massu on pois ja pennut saatu maailmalle - tai ainakin sen verran isoiksi, että Helmi-mamma voi käydä pyörähtämässä kunnon ulkoilut.

Ulkoilua Helmi-mamman tahtiin

12.08.2007 - 15:45 / Kategoriat: Helmin pennut 2007

Vajaa viikko sitten ei Helmin massusta näyttänyt olevan haittaa vauhdille. Enää ei voi sanoa niin. Masu tuntuu viikossa kasvaneen reippaasti, ja kasvun myötä on tahti myös hidastunut selvästi. Eilen tein päivällä mielestäni aika hitaan ja lyhyehkön kävelyn koirien kanssa. Ideana oli antaa niiden lähinnä nuuskutella. Kotimatkalla Helmi oli kuitenkin sitä mieltä, että tarvitaan lepotauko ja niinpä se pötkähti ruohikolle makoilemaan... Onneksi kotiin ei ollut enää pitkä matka, joten pienen lepotauon jälkeen jatkoimme sisälle, jossa Helmi saikin sitten pötkötellä rauhassa.

Muutenkin Helmi tuntuu olevan kovasti raskaana, läähätellä pitää paljon eikä muiden kanssa leikkiminen jaksa oikein innostaa. Välillä se hetken saattaa jotain lelua retuuttaa, mutta sitten taas tyytyy makoilemaan kaikessa rauhassa. Kotona onkin kovin rauhallista, kun Helmin korkeat C:t puuttuvat Onnin ja Toscan leikeistä. Ne tyytyvät lähinnä urisemaan, kun Helmi on käyttänyt aina koko laajaa ääniskaalaansa - ja sillä on hyvin kirkas ja kantava ääni.

Masun kasvatusta

09.08.2007 - 08:17 / Kategoriat: Helmin pennut 2007

Yleisön pyynnöstä Helmin masukuvia =). Ensimmäisessä kuvassa ei tosin massua näy, mutta kun Helmi näyttää siinä niin <3 söpöltä <3. Kaikki kuvat on otettu eilen, jolloin siis 35 vuorokautta täynnä.

Sitten zoomaillaan vyötärökuvaa ylhäältä päin.

Sivusta katsottuna massua näkyy selvästi. Linja on tipahtanut alaspäin.

Lopuksi vielä köllöttelykuva. Masu on täyttä vauvaa =)

Helmi läähättelee paljon enemmän kuin toiset koirat. Olen hakenut sille penturuokaa, jota aloin tänään lisätä mukaan. Tällä hetkellä meidän mammakoiralle ei maistu mikään muu kuin neu. Tavalliset napuset se sylkee pois... pentunappulat maistuivat sentään vähän maukkaammilta, joten toivotaan, että niitä saisi alas neun joukossa.

Helmi kävi ultrassa

03.08.2007 - 08:36 / Kategoriat: Helmin pennut 2007

Meillä on ollut jännittävä aamu. Kahdeksan maissa menimme Helmin kanssa ultraan ja siellä näkyi kolme pentua! Minä olen vähän arvellutkin, että pentuja on tulossa. Tällä viikolla Helmin nisät selvästi punertuivat ja se on ollut muutenkin niin kovin erilainen kuin normaalisti. Uni maittaa, ruoka ei maita ja pinnakin on vähän tiukalla, jos muut höseltää liikaa. Nyt sitten voi alkaa miettiä, mistä saisi pentulaatikon rakennettua ja pohtia vähän muitakin käytännön juttuja.

Pentukyselyitä on tullut kovasti. Tällä hetkellä en voi luvata pentuja kenellekään. Täytyy odottaa, mitä meidän mammakoira tekee sitten syyskuun alussa. Ilmoittelen kyllä sitten, jos pentuja on vapaana. Kivaa kuitenkin nyt, että voi keskittyä "odottamiseen" =)

Mistä on pienet hauvat tehty?

11.07.2007 - 19:38 / Kategoriat: Helmin pennut 2007

Sokerista, mantelista... hännänkippuroista, naskalihampaista, pissalätäköistä, tuhinoista, haukuista, vikinöistä, vauhdikkaista iltaralleista - niistä on pienet hauvat tehty. Tässä ensiapua hauvavauvakuumeeseen, jota siis podetaan täällä päässä.

Pieni mies Onni suuressa korissa, joka lähti kyllä nopeasti varastoon, kun herra iski hampaansa siihen.

Jostain syystä koiranpennuista tulee otettua paljon kuvia, kun ne nukkuvat =).

Nämä hampaat ovat taltuttaneet metallia ja muokanneet imuria!

Ja välillä suuhun eksyi myös luu.

Kukapa osaa vastustaa tällaista vilkuttelijaa...

Ja tämä viaton katse on saanut anteeksi neljän eri seinän syömisen!

Pieni riiviö vauhdissa.

Tosca vielä sisarusparvensa joukossa.

Suloinen kuin mikä =).

Ps. Ultraa saa jännittää vielä reilut kolme viikkoa. Meidän mammakoira on juuri samanlainen kuin normaalistikin, joten mitään ei voi päätellä. Paitsi että varmaan on niin kuin Anne sanoi tänään: "Kyllä se  tiine on ja varmasti yrittää olla ihan tavallinen, että voi pitää meitä hulluja jännityksessä ;-)"

Helmi astutettu

05.07.2007 - 20:53 / Kategoriat: Helmin pennut 2007

Tänään käytiin sitten Helmin kanssa Tomppa-herran luona. Tomppa oli todellinen herrasmies ja pussaili Helmin kasvot ja tassut, oli selvästi aivan hurmaantunut Helmistä, joka taas oli suhteellisen neutraali tämän tulisen rakkauden edessä =). Mutta treffit sujuivat mainiosti, joten toivomme kovasti, että vierailu tuottaa tulosta. Nyt vain sitten jännitetään kovasti ja pidetään peukut ja varpaat pystyssä.

Kotiuduttiin myös illan päätteeksi. Tänään auton mittariin kertyi 700 km ja se kieltämättä vähän tuntuu. Mutta jos tämän reissun tuloksena saada pennut, niin ajaminen on ollut kyllä vaivan arvoista. Koiratkin ovat innoissaan kotiin pääsystä: heti alkoivat leikit ihan eri tavalla kuin lomalla vieraissa paikoissa. Kyllä koti on sentään koti, koirallakin.

<3 Vaaleanpunaisia vauvaunelmia <3

26.06.2007 - 09:57 / Kategoriat: Helmin pennut 2007

Helmi aloitti illalla juoksun, joten unelmointi pikku-cavaliereista alkaa muuttua konkreettisemmaksi. Enhän olekaan niistä haaveillut kuin koko sen ajan kuin Helmi on minulla ollut...! Ihanaa, että ollaan nyt tässä vaiheessa - toivottavasti vauvaunelmat muuttuvat todeksi loppukesällä ja saadaan iloluonteisia blennari- ja triccivaaveja tähän taloon.

Jostain syystä katson maailmaa ihan vaaleanpunaisten silmälasien läpi eli haaveissa on kovasti saada Helmiltä tyttö linjaa jatkamaan. Pentukyselijöistäkin suuri osa etsii narttupentua, toki poikiakin on kysytty mutta selvästi vähemmän. On nuo pojatkin kyllä kivoja. Meillä ainakin nimenomaan Onni on mamman sylivauva. Tytöt saattavat kovasti höseltää keskenään, mitä Onni ei viitsi tehdä vaan pukkaa itsensä syliin nukkumaan. Ja harrastuskoirana Onni on kiva pakkaus, kun sitä ei hurjasti tarvitse motivoida (makkara on mainio!).

Pitää kaivaa kätköistä Helmin vauvakuva jostain tähän. Se oli aivan ihana lieronpötkylä jo vauvana. Pyöreämassuinen kääryle. Ja koiranpennut tuoksuukin niin hyvälle... Täytyy yrittää nyt kuitenkin pitää jalat maassa ja odotella ihan rauhassa, vaikka vaikeaa se on =)