Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista

Blenjoy - iloiset cavalierit

Kesä!

26.06.2010 - 13:27 / Kategoriat: Agility, Lida, Senna, Yleinen

Selvästi on kesä. Sen tunnistaa siitä, että auto on suunnattu reissuille harva se viikonloppu johonkin suuntaan Suomea - ja välillä rajojen ulkopuolelle. Muutenkin tuntuu siltä, että vuorokaudessa on enemmän tunteja kuin talvella. Mukavaa tekemistä riittää. Käytiin viime viikonloppuna Pellossa, jossa tietysti metsälenkit kuuluu asiaan. Koska Sennuli oli osoittanut uimarilahjoja, piti se lenkin päätteeksi viedä tietysti uimaan. Jostain syystä kännykkä oli aina taskussa kun neiti ui, mutta tässä todistusaineistoa kahlaamisesta. Senna katselee, kun äiti huutelee sitä mukaansa uimaan. Minä en tietenkään uinut, vaan katselin rannalta :)

Sunnuntaita vietettiin sitten isolla joukolla Rovaniemellä näyttelyssä. Vettä satoi koko päivän, välillä enemmän ja välillä vähemmän, joskus hetkeksi jopa loppuen. Vesisade ei kuitenkaan tunnelmaa latistanut, telttaan mahtui sekä ihmisiä että koiria. Pieni telttakin vetää kummasti ihmisiä sisäänsä tarpeen vaatiessa. Ja mukavaa oli jutellessa, vaikka päivä venyikin pitkäksi. Lida kehänlaidalla kommentoi minulla jotain, mitähän asiaa on sillä ollut :)

Lopputulemana Lidalle serti ja vara-cacib, joka vahvistuu cacibiksi. Lida on kyllä aika ihq neiti, mutta niin on pikkusisko Sennakin, jolle näyttelystä toinen pn-sijoitus ja varaserti.

Tässä ipana onnellisen handlerinsa kanssa.

Senna on tosi kiva näyttelykehässä, kun se todellakin esiintyy koko ajan häntä heiluen. Lihapullalla voi tietysti olla myös osuutta asiaan :). Mutta hauska tietysti, että neiti tykkää yhdessä touhuamisesta, oli se sitten näyttelyitä tai jotain ihan muuta, kuten vaikka agilityä. Nyt kun kesällä on taas harkkailumahdollisuus lähellä, niin ollaan käyty koko jengin kanssa välillä harjoittelemassa. Senna tykkää tietysti kovasti, niin kuin ilmeestäkin voi päätellä :)

Mutkaputkeen neiti suhahtaa jo vauhdilla. Kentän laidalla Senna ei malttaisi millään odottaa, kun muiden kanssa tehdään. Kärsivällisyyden harjoittelulta ei silti voi välttyä, kun karvakuonoja on matkassa useampi. Lidan mielestä treenit on myös tosi kivoja.

Lidalla tuli juuri oman kurssinsa aikaan juoksu, joten jouduimme jättämään useamman kerran väliin. Onneksi tulee korvauskertoja, jonne lähdetään sitten ottamaan menetettyjä harkkoja takaisin. Olin silti tosi yllättynyt, kun menimme viimeiselle treenikerralle ja Lida teki yllättävän vaikeita harjoituksia hienosti. Pentuagilitystä on selvästi jäänyt muistijälki, joka helpottaa nyt eteenpäin menoa.

Helmin kanssa on operaatio pujottelu edelleen kesken vaikka se on edistynyt viime aikoina kovasti. Onni on ollut viime aikoina oma itsensä, joten kevyttä harjoitusta olen nyt muutaman kerran ottanut ja ehkä herra pääsee vielä kisaamaankin. Täytyy katsoa miltä se alkaa vaikuttaa jos välillä vähän treenaa. Tässä Onni ja Tosca odotusvuorossa :)

Kyllä kesä on kivaa! Nyt on meillä lomakin, joten ehditään varmaan tehdä kaikkea karvaistenkin mielestä kivaa. Ja sitten otetaan rennosti.

Lumitöitä

18.03.2010 - 18:53 / Kategoriat: Lida, Yleinen

Tänä vuonna on ainakin kunnon talvi. Tänään oli pihalle päivän aikana ilmestynyt melkoinen lumivuori.

Se ylsi aivan katonrajaan, joten minun piti madaltaa sitä, jotta koirat eivät kiipeä katolle. Lumityöt oli ihan mahdottoman mukavia koirien mielestä. Helmi ja Lida varsinkin juoksivat lumien perässä. Ylös yritettiin myös kovasti kiivetä.

Heitä jo!

Joukossa kurvailee myös vieraileva tähti Elmo.

Helmi vauhdissa :)

Kukkulan kuningatar, Lida-muru

Epävirallinen posekuva 15 kk:n ikäisestä Lidasta, palkkana lumipallo.

Lida kasvaa

19.06.2009 - 13:42 / Kategoriat: Yleinen, Lida

Perheen pienin alkaa olla jo iso tyttö. Sen huomaa varsinkin kun saa vierelle Elmon-tytär Ompun, jolla on ikää 2,5 kuukautta. Jotain on selvästi tapahtunut kevään aikana, kun Lida on humahtanut Helmin kokoiseksi. Tokihan se on silti pentu, höppänä ja ihan omanlaisensa eikä kotia osaisi enää ajatella ilman Lidaa. Sille oli selvästi oma paikka olemassa muiden joukossa.

Maanantaina on viimeinen kerta pentuagia. Pikkukoululainen on ollut tosi reipas treenaaja. Pentuagissa on ollut huisan hauskaa, kun lastentarhanjengillä on välillä ihan omat kuviot, jotka poikkeavat suunnitellusta. Silloin täytyy vain todeta, että nyt ei lapsukaisia huvita ja jatkaa toisella kertaa. Välillä mielenliikauksia ilmenee hillittöminä juoksukohtauksina, välillä pysähdytään miettimään, että pitäisikö tässä oikeasti jotain tehdä ja mitähän se olisi :). Hauska seurata! Minusta nuo kuuluu asiaan, pentujen pitää saada olla pentuja eikä liikaa saa vaatia. Leikitään ja leikin varjolla opetellaan asioita.

Pitkästä aikaa posekuva pikkuneidistä, ikää siis 6,5 kuukautta

Helmi-äippä on saanut turkkia takaisin, häntää vielä vähän kasvatellaan

Perheen punaiset

Mätsärissä

07.06.2009 - 18:20 / Kategoriat: Yleinen, Lida

Käytiin tyttöjen Lida & Vimma kanssa harjoittelemassa näyttelykuvioita mätsärissä. Oli ihan hyvä harkka, kun huomasin, että vakavaksi vetää pikkuneidin, joka omissa näyttelytreeneissä on koko ajan heiluttanut häntää. Häntä ei heilunut tänään, kun se olisi voinut vaikka kulua :). Mutta pöydällä seisottiin hienosti, samoin maassa ja ikää on kuitenkin napsahtanut vasta kuusi kuukautta.

Vimpula kunnostautui sijoittumalla pienten sinisten ykköseksi ja  samoin BIS-kehässä, kun pikkusisko oli pienten sinisten kakkonen. Sijoituksista viis, me oltiin harjoittelemassa ja sillä hyvä. Vimmaa en olekaan käyttänyt kehässä kuin vuosi sitten, joten meidän tarvitsee vähän muistella, mikä juttu se oikein onkaan. Vimman harrastukset painottuu agilityn puolelle, mutta kesällä olisi pari näyttelyä tarjolla, joten vähän voi sitäkin hommaa muistella. Peppu kyllä selvästi painaa, kun ensimmäiseksi se tarjoaa istumista :)

Rapainen koira - välillä satoi vettä ja rakeita.

Vimma saikin tosi hyvän näyttelytreenin kun mentiin vieretysten, seisottiin nenätysten ja seisottiin, seisottiin ja kuljettiin mahdottoman monta ympyrää.

Illalla alkoi jo paistaa aurinko, vaikka kylmä on edelleen. Lida kuusi kuukautta.

Puolivuotiaan nassukuva :)

Ekaluokkalainen

03.06.2009 - 20:56 / Kategoriat: Agility, Lida

Lida, iso tyttö, on päässyt jo puoleenväliin pentuagin kurssia. Neiti on täpäkkä ja jaksanut keskittyä oikein hienosti. Toki kaikki ei aina mene putkeen pennun kanssa - tai sitten voi mennä putkeen ja jäädä sinne niin kuin Lida viime kerralla. Jotain siellä mutkaputkessa oli ja sinne neiti jäi haistelemaan ja mutustelemaan. Putkea sitten nostettiin ja saatiin tuupattua neiti pois :). Asumaan ei sovi jäädä kun pitäisi mennä nopsasti läpi! Yksi kolmen esteen sarja saatiin kuitenkin tehtyä aika sujuvasti, joten näin sitä tehdään jo "rataa".

Kotiläksyinä on ollut leikkimistä, joten laukussa on vetolelu ja pallo kaiken varalta niin voi ohimennen leikkiä eri paikoissa. Lida sentään osoittaa tähän kiinnostusta kun muiden kanssa se ei onnistu. Toisaalta niiden kanssa en ole panostanutkaan leikkimiseen, joten ihmekö tuo.

Tällä hetkellä ollaan harjoiteltu jo pujottelua, eteenpäin lähettämistä, putkea suorana ja mutkalla, rengasta ja pieniä ohjauskuvioita. Pöydän avulla harjoiteltiin jo puomiakin. Kontaktille pysähtyminen saatiin kotiläksyksi, joten sitä ollaan harjoiteltu nyt muutamaan otteeseen kotona. Ja superahmatti oivalsi heti, että kontakti on hyvä paikka ja siinä kannattaa pysyä, niin saa namia! Loogista!

Neiti pysyy niin hienosti paikalla, että sitä saattoi kuvata kaikessa rauhassa, kun se häntä heiluen seisoi kontaktilla. Mainio Lida :).

Nam! Tää on hyvä paikka :)

Kontaktin virkaa toimittaa Ikeasta ostettu muutaman euron hintainen pyykkilauta, pöytämallinen, ja liukumattomaksi sen sai kääräisemällä ympärille kylpyhuoneen kumisen maton. Kätevää! Näin voi kontaktia treenata ohimennen vaikka kuinka paljon.

Ekaluokkalainen pysyy siis kiireisenä kun harjoitellaan välillä pieniä hetkiä. Lisäksi elämään kuuluu metsälenkit ja leikkiminen. Oikeaa koiranelämää siis. Lida on muuten kunnostautunut ainoana koirana koko jengistä talviturkin heittämisessä. Tosin vähän vahingossa. Se taiteili sunnuntaina kiven päällä kun tupsahti sieltä sitten pää edellä jokeen! Aika näppärästi pääsi takaisin kivellä, nopsa likka :)

Pikkuneiti neljä kuukautta

04.04.2009 - 15:25 / Kategoriat: Lida

Lida täyttää huomenna jo huimat neljä kuukautta. Pentu on reipas, hyväsyömäinen, sopivasti rauhallinen eli mahdottoman mukava seuralainen. Otin sen viikolla yhtenä päivänä töihin mukaan, missä se oli aivan ylikiltti, suhtautui hienosti kaikkeen uuteen ja rauhoittui tyynesti odottamaan kevythäkkiin, kun jätin sen yksikseen huoneeseen.

Mutta sehän on nimenomaan pentu, joten pikkuhampaat isketään kaikkeen mahdolliseen ja sohvaa on muokattu vähän uuteen uskoon. Jokainen koira näyttää johonkin paikkaan oman jälkensä jättävän :)

Lida söpöilee

Ja poseeraa

 Isojen koirien tapoja pitäisi pikkuhiljaa opetella, mutta minä olen laiska ja tähän mennessä on harjoiteltu vain luokse tuloa ja irti mukana liikkumista. Lida on itsenäinen tyyppi ja jää helposti kauaskin jos bongaa omasta mielestään jotain mielenkiintoista.

Onnikin on ottanut jo pikkuneidin kaveriksi, mutta kaikkein paras on Helmi-äiti, jonka viereen Lida tuppaa mielellään nukkumaan. Viime viikolla se oppi hyppäämään sohvalle, joten nyt alkaa olla jo minulla vaikeuksia mahtua koirien sekaan :)

Pikkuinen ahmatti

12.03.2009 - 20:11 / Kategoriat: Lida

"Minä olen nyt sitä mieltä, että on mun ruoka-aika. Eikö tässä talossa saa ruokaa? En viittis koko iltaa päivystää tässä." (Edellisestä ruoasta kulunut kolme tuntia, ruoka-aikaan oikeasti vielä puolitoista tuntia...)

"Se mun ruoka on täällä ja mulla on nälkä. Viitsisitkö avata?"

"Mulla on oikeasti nälkä! Avaa ovi!"

"Mä avaan sitten itse." - raapii hillittömästi

"Miksei se aukea?!" - hirveää rynkytystä

"Ymmärsihän se vihdoin antaa mulle ruokaa. Ei pieni pentu pärjää jos ei saa kunnon annoksia ja riittävän usein.  Kyllä syöminen on ihanaa..."

P.S. Lida on kyllä aivan äitinsä tytär - Helmin tärkeysjärjestyksessä ruoka on ehdoton ykkönen eikä sitä horjuta mitään... Hymy

Kissoja, koiria ja kasvua

08.03.2009 - 08:34 / Kategoriat: Yleinen, Lida

Lida täytti tällä viikolla kolme kuukautta. Aika kuluu tosi nopeasti ja pikkuneiti kasvaa vauhdilla. Ja ihmekös tuo, sillä Lida kuuluu kategoriaan maailmankaikkeuden ahneimmat pennut, joten ruokakippo tyhjenee aina takuuvarmasti ja vauhdilla.

Kissaperhe matkasi eilen omaan kotiinsa. Rohkeat pikkukisut juoksentelivat koirien seassa reippaasti. Ne jopa saalistivat koiria! Pikkukissoilla tuntuikin ego olevan huimasti isompi kuin niiden koko. Olin harjaamassa Toscaa, kun Mica-räggäri päätti, että tuossa on juuri passeli saalis hänelle ja hyppäsi Toscan niskaan... Mica jäi sitten seuraksi pöydälle kunnes miukui itsensä alas - pöydältä pois pääsy tuntuikin vähän liian pelottavalta kissimirrille.

Ollaan treffailtu Sony-veikkaa. Pikkukoirilla menee leikit mukavasti yksiin, vaikka Sony olikin alkuun ihastunut punaiseen Tosca-tyttöön ja kipitti antaumuksella sen perässä pihalla. Oma sisko osoittautui kuitenkin taas parhaaksi riekkukaveriksi :-)

Lida ja Sony ovat hyvin samanoloisia. Toinen vain on selvästi tyttö ja toinen poika. Tässä kuvassa pupujussina loikkii Sony.

Hiihtolomalaisetkin kävivät Oulussa. Pablo esittelee tässä komeaa turkkiaan. Poika on tosin lyhyemmän polkkatukan ystävä ja niinpä se tasoitti kätevästi itse omat korvakarvansa... Karvankasvua toivoisi siskoillekin, kun Ellalla ja Vimmalla se näyttää olevan todella hidasta. Jos Vimma saisi Pablon polkkatukan, olisi se kätevän naku joka puolelta. Tällä hetkellä Vimpulan karvat ovat nimittäin keskittyneet korviin. No, hapsuja on hieman havaittavissa, joten ehkä se turkki joskus tulee.

Tässäpä Lidan posekuvan kolmen ikäkuukauden kunniaksi.

Aktivaattori

23.02.2009 - 20:28 / Kategoriat: Lida

Täällä asuu pieni aktivaattori. Se touhuaa ja leikkii - ja saa mukaansa isotkin koirat. Tosca innostuu Lidan touhuista ja Helmi-äippäkin kurvailee tyttärensä kanssa ympäri kämppää. Tänään jopa Onni pohti, että voisi osallistua Helmin ja Lidan touhuihin. Selvästi pikkuneidille on ollut tilausta Hymy

Lida pohtii seuraavaa siirtoa...

Tossu ja Lida

Äidin kanssa kisaillaan lelusta - ota kiinni jos saat!

Silmät kiinni...

Suu auki!

Onnikin haluaa osallistua

Nyt ei jouda, on kiire

Lida poseeraa reippaan 11 viikon ikäisenä

Viikonloppuna Lida sai treffata Mytty-siskoa ja Sony-veljeä, nähdä hevosia ja agility-kisoissakin käytiin. Lisäksi kyläiltiin ja nähtiin bostoninterrieri Quattroa, joka oli hieman epäilyttävän näköinen Lidan mielestä. Kyläreissun se tosin pääasiassa nukkui ja havahtui sitten loppupuolella hetkeksi paikkoja tutkimaan. Autolla ollaan menty sinne ja tänne - neiti pistää yleensä nukkumaan, joten matkat menee hyvin.

Saimme taas hetkeksi kissavieraita, mikä on Lidasta ihan hauskaa. Kisua voi nuolaista korvasta tai purra vaikka hännänpäästä. Neiti osaa kuitenkin kauniisti myös rauhoittua ja äidin tapa leikkiä haukkumalla ei onneksi näytä periytyneen kovin vahvasti Silmänisku

 

Lidan kuulumisia

17.02.2009 - 17:21 / Kategoriat: Lida

Yleisön pyynnöstä Hymy hieman Lida-tyttösen kuulumisia. Lidan loput sisarukset lähtivät sunnuntaina omaan kotiin, joten Lida jäi nyt sitten ilman oman kokoisia leikkikavereita. Aikuiset eivät ole kauhean innostuneita leekaamaan, mutta Lida kyllä tekee parhaansa, jotta saisi niitä leikkeihin mukaan. Aamulla Tosca jopa hieman innostui kun pikku-cavaljeeri hyppeli edestakaisin ja kipaisi aina välillä nojatuolin alle piiloon. Sieltä oli sitten hauska vähän haukkua kimeää pentuhaukkua!

Minä olen välillä yrittänyt leikittää Lidaa, mutta iso kolmikko tulee heti mukaan hakemaan lelut itselleen. Onneksi noita on aika paljon niin voi ottaa aina uutta sen tilalle mitä isot vie. Lida osaa kyllä touhuta itsekseenkin, mutta sen touhut on lähinnä puremista. Portaiden puremista, tuolien puremista, listojen puremista, puremista, puremista... Että vaikka näyttää lelukoiralta niin hampaat on kyllä aika terävät ja niillä saa aikaan kaikkea vähemmän kivaa.

Työkalut...

Lida leekaa

Sunnuntain ja maanantain välisen yön nukuin Lidan kaverina. Pistin sen pentuhuoneeseen, kuvittelin jotenkin, että tuttuun paikkaan se tyyntyy, mutta Lidapa totesi, että yksin on aivan karmea olla ja nosti semmoisen mekkalan, että nappasin patjan kainaloon ja menin kaveriksi. Sitten se nukkuikin oikein hyvin. Viime yöksi laitoin sen jo fiksumpana olkkariin aitaukseen ja sinne oli hyvä jäädä nukkumaan kun isot koiratkin oli lähellä. Yksi pentu tuntuu kyllä äärettömän helpolta kun niitä oli vähän aikaa sitten kuusi.

Ollaan kylästelty eilen kissanpentujen luona. Hienosti Lida niiden kanssa pärjää, on reipas ja rauhallinen. Pennut kulkevat häntä pystyssä Lidan alta - se näyttää kyllä tosi tukevalta ja isolta sirojen räggäreiden vieressä. Pakkanen vähän haittaa operaatio sosiaalistusta, mutta ensi viikonloppuna aion käydä näyttämässä sille agikisoja ja samalla kertaa vieraillaan tallilla kun kerran vieressä on. Heppoja näkyy meidän metsälenkillä aika usein, joten niihin on hyvä tottua niin ettei tarvitse haukkua. Pakkasesta huolimatta pisut ja kakat yritetään tehdä ulos aina jos emäntä on niin valveutunut, että hoksii viedä pikkuneidin pihalle.

Ulkona äidin kanssa

Ihan hauska on katsella Helmin tyttöä. Se on kyllä ihan oman itsensä näköinen. Vantterahan se on: sama pentumantteli, jota Vimma käytti, ei todellakaan mahdu minun pullukalleni! Mutta hyvä, että ruoka maistuu.

Ihana pullukka Pusu

Lidalla on otsalla rypyt, joten se näyttää koko ajan hieman huolestuneelta. Äidillä niitä ei ole, mutta isällä taitaa olla, joten sieltä sitten tulee tämä "ryppyotsaisuus". Huolestunut neiti Hymy

Muoks. Käytiin sitten Lidan kanssa Stockalla shoppailemassa kun pakkasta on niin paljon ja maailmaakin pitäisi nähdä. Ajeltiin hissillä ja mentiin liukuportaita, kierreltiin eri kerroksissa ja saatiin monia ihastuneita ihmisiä juttuseuraksi. Välillä istuskeltiin soffalla huokaisemassa, kun shoppailu on niin rankkaa... Hymy

Kiki ja Lida chillailee

Pisuli =)

02.02.2009 - 13:20 / Kategoriat: Lida

Minulla on koko ajan ollut haaveena jättää Helmin tyttö kotiin kasvamaan. Kun niitä syntyi kolmisen kappaletta Tukholman tuliaisina, tuli polte pentuun liian suureksi, vaikka ajankohta ei ollutkaan paras mahdollinen. Pitkällisen pähkäilyn jälkeen kotiin jäi siis reipas tyttölapsi Lida. Tosin kissanpennut on Lidasta vähän epäilyttäviä, vaikka ison koiran ärähdys ei sitä säikäytäkään. Lidan mielestä siis cavalierit näyttävät olevan niitä kavereita ja kissat hieman epäilyttäviä.

Kolmikon tarkastelu oli haastavaa ja Lida erottui joukosta alusta lähtien sen suhteen, että onnistui aina pissaamaan takajalkansa. Pesin niitä päivittäin useampaan otteeseen ja kun hetken päästä vilkaisin pentulaatikkoon, oli jalat taas pissassa...! Alkuviikkoina Lidalla siis värjäytyi takatassut keltaisiksi ja sille ehdotettiinkin nimeksi "Pisulia" =)

Lida on oikein hyväsyömäinen mikä nirson Toscan jälkeen tuntuu tosi mukavalta. Toivottavasti ruokahalu säilyy senkin jälkeen kun sisarukset lähtevät lähiaikoina omiin koteihinsa. Tällä hetkellä Lidan päivät sujuvat vielä sisarusten kanssa leikkiessä (=tapellessa), nukkuessa ja syödessä. Sisaruksia jää Ouluun, joten toivottavasti saadaan jatkossa pentutreffeja kasaan, koska kaikkein hauskin leikkikaveri on kuitenkin omaa kokoluokkaa oleva toinen cavalier.

Tässä Lida-pisulin poseeraus huimassa kahdeksan viikon iässä.

Pikku-Lida