Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista

Blenjoy - iloiset cavalierit

Värikäs messarireissu ja muutakin mukavaa :)

17.12.2009 - 19:33 / Kategoriat: Näyttelyt 2009

Perinteinen näyttelyvuoden lopetus messarissa veti taas puoleensa eikä auttanut kuin pakata laukku ja koira sekä suunnata Helsinkiin. Messarissa tuomareina olivat Annukka Paloheimo (la, cavaliereita 67) ja Christian Geelmynden Norjasta (su, cavaliereita 69).

Viime hetkillä päädyin lentämään ja Lida osoitti olevansa ihan huippumatkustaja. Neiti matkusti ruumassa koska oli kilon verran ylipainoinen. Lida painaa siis enemmän kuin emänsä Helmi, mitä ei kyllä uskoisi kun katsoo solakkaa olemusta, mutta eiköhän vantteruus tule iän myötä, joten odotetaan rauhassa kehittymistä aikuiseksi.

Taisi minua enemmän jännittää koiran puolesta koko lentomatka, mutta ihan turhaan. Boksista ilmestyi rento ja rauhallinen huiskuhäntä - eihän lentsikka nyt tälle matkaajalle ollut mikään ihme juttu :). Ihanaa, kun on näin hyvä matkustaja, mutta kylläpä Lida on saanut pieneen ikään nähden matkakokemuksia aika lailla.

Helmin lapsukaisista muiden junnujen seassa porhalsivat Sony, Lida ja Milli. Lauantain tulokset:

  • Lida (B. Soft Choice) ERI2
  • Sony (B. Scandic Hunk) EH

Arvostelut olivat mukavaa luettavaa ja Lidan ERI positiivinen ylläri, kun neiti on talven kunniaksi sonnustautunut kuitenkin melkoiseen bikinikuntoon :)

Sunnuntai tarjosi sitten ihanan yllärin, kun Milli voitti junioriluokan ja siitä tuli siis näin ollen Pohjoismaiden junnuvoittaja. Milli poimittiin jatkoon vielä paras narttu -kehään, mutta siellä ei pieni sijoittunut, vaan sai antaa tilaa näteille vanhemmille koirille. Millin arvostelu:

Mycket bra storlek, utm typ, feminint huvud, bra uttryck trots ngt små ögon. Vällutfyllt nosparti, kunde haft ngt bättre pigment. Harmonisk överlinje. Mycket välkroppad för sin ålder, bra förbröst, bra kors, välvinklad. Rör sig mycket väl.

Sunnuntain kaikki tulokset meidän jengiltä:

  • Milli (B. Small Miracle) ERI1 PMJV-09 varaserti
  • Lida (B. Soft Choice) EH3
  • Sony (B. Scandic Hunk) H

Keräsimme siis vähän kaikenlaisia värejä, mutta arvostelut olivat kuitenkin mukavaa luettavaa. Erityisonnittelut Kirstille ja Millille hienosta sunnuntaista!

Alkuviikko on mennytkin sitten toipuessa reissusta. Tällä välin oli Vuoden cavalier -pisteidenlaskija ollut vauhdikkaalla päällä, joten eilen on ilmestynyt niistäkin lopullinen tulos tämän vuoden osalta. Näihin tuloksiin lasketaan koirissa viisi näyttelytulosta.

  • Lida, Vuoden pentu -skabassa kolmas sija
  • Sony, samassa kisassa neljäs sija
  • Milli, edelleen pentukisassa 14. sija (kaksi näyttelyä)
  • Blenjoy-kennel Vuoden kasvattaja -kisassa sijalla 12. (hassua nähdä nimi listalla, kun on itse vielä niiiin aloittelija)
  • Tosca, Radix Don´t Tell Mama, Vuoden yksivärinen -kisassa sijalla kuusi (kaksi näyttelyä)

Mukavia asioita tapahtui siis näyttelyrintamalla tämän vuoden lopuksi. Koska sunnuntaina ei tietenkään ollut kameraa matkassa, niin tässä aiemmin Millistä otettu kuva :)

(Kuva: Meeri Alanko)

Näyttelyturneella Jyväskylässä

23.11.2009 - 17:09 / Kategoriat: Näyttelyt 2009

Jyväskylän kaksipäiväinen näyttelyreissu katkaisi arjen touhut, kun pakkasimme Minnan kanssa autoon  Lidan ja Ompun (Cuddlier Apple Blossom) sekä melkoisen määrää tavaraa. Ihmisten kimpsut ja kampsut eivät vieneet paljoa tilaa, mutta kummasti koirille tarvitsee kaikkea tarpeellista, joten täyteen tupattu farkku lähti perjantaina liikkeelle kohti välietappia.

Jyväskylä näyttelypaikkana on tosi mukava. Siellä on aina mahtunut hyvin katsomaan ja häkeillekin on tilaa mukavasti, vaikka ihmisiä ja koiria onkin paikalla paljon. Niin myös tällä kertaa. Lauantaina erkkarissa porhalsi huiskuhäntiä lähes 190. Kehässä kävivät pyörähtämässä Lida (eri2), Sony (B. Scandic Hunk, eri3), Tito (B. Second Opinion, eh) ja Tepi (B. Fudge Fellow, eri2). Lisäksi kävimme vielä esittämässä kasvattajaluokan, jossa saatiin mukavat arvostelut, vaikka sijoitusta ei tullutkaan.

Sony tomerana lauantaina kilpailuluokassa.

Velipoika Tito tuomari Annette Jonesin arvioitavana.

Titon mussukkainen nassu :)

Titon isoveli Tepi nuorten urosten kilpailuluokassa, joka menikin sitten tosi hienosti.

Lidan arvostelun onnistuin puolestaan hukkaamaan samantien näyttelypaikalle ja muistan siitä ainoastaan maininnan spotista sekä kommentin vahvasta luustosta (plenty of bones). Luuta kyllä löytyy, mutta muuta tällä hetkellä ei oikein olekaan, kun Lida on talven tullen tiputtanut kaikki hapsunsa. Karvankasvua siis odotellaan ja koska vaaleanpunainen vilkkuu, niin se taitaa viedä aikaa :)

Päivä oli tosi pitkä ja Lida oli aivan väsynyt kun päästiin hotellille. Siellä se irrotteli hetki Ompun kanssa, minkä jälkeen tytöt ottivat sängyllä tirsat. Hereillä ollessa pää nuokkui ja silmät olivat puolitangossa eikä ihme - kyllä väsymys tuntui itselläkin. Talven kunniaksi ostettiin näyttelystä kurapuku, kun näyttävät nämä nykytalvet olevan kummallisen kosteita. Käyttöä oli samantien.

Sunnuntaina kv-näyttelyssä oli Milli (B. Small Miracle, eri4), Sony (eri1) ja Lida (eri). Kehässä oli koiria hieman vähemmän kuin edellisenä päivänä eli vajaat 130. Tällä kertaa arvostelukin pysyi tallessa, joten tässä tuomari Annette Jonesin näkemys Lidasta:

Atractive head with lozenge. Large dark round eye. Well cushioned muzzle. Correct bite. Good length of neck. Well angulated front and rear. Good spring of rib. Moves well.

Milli (B. Small Miracle) poseeraa sunnuntaina  :)

Päivä venyi koiria katsellessa kuitenkin päälle kolmen ennen kuin startattiin kohti Oulua. Ajomatka ei ollut yhtään valoisampi kuin tulo, joten kotiin mentiin useamman pysähdyksen kautta. Kiitos kaikille juttukavereille mukavista hetkistä kehän laidalla sekä tietysti kasvattien omistajille kehässä reippailusta ja Minnalle matkaseurasta! Kotiin päästyä koirat leikkivät hetken keskenään, minkä jälkeen ne valitsivat itselleen luut ja rentoutuivat niitä pureskellen. Tämä muuten tapahtuu yleensä aina reissujen jälkeen kun tullaan kotiin :)

Omppu ja Lida matkustaa. Tytöt oli tosi hyviä automatkailijoita.

Kaikenlaista hulinaa

27.10.2009 - 19:02 / Kategoriat: Näyttelyt 2009, Toscan pennut 2009

Pennuista on kuoriutunut todellinen riiviöjengi viime aikona ja vauhtia riittää, kun ovat hereillä. Vaikka koko on pieni, niin ego on sen verran suuri, että taitaa täyttää aina kokonaisen pennun eikä varmaan ihan mahdukkaan kokonaan ;). Tällä hetkellä ovat tosi kilttejä kun nukkuvat. Ja ovathan ne suloisia kuin mitkäkin. Pitäähän pennussa vauhtia ollakin, muuten olisi joku vialla. Ja tämän pohjalta voi sanoa, että näissä ei ainakaan ole - sen verran ovat touhukkaita...

Pentuarki katkesi viikonloppuna, kun lähdin Lidan kanssa Seinäjoen kv -näyttelyyn. Siellä olikin mukavasti sakkia paikalla. Täytyy sanoa, että matka tuntui aika pitkältä sekä mennen että tullen, mutta kyllä kannatti käydä. Helmin toka pentueesta oli paikalla neljä kuudesta ja ihan eka kertaa junioriluokassa. Tosi hienosti meni kaikilla: osattiin liikkua reippaasti eikä näyttelykuviot, ihmis- ja koirapaljous hätkähdyttänyt ketään. Arvostelutkin oli oikein mukavat.

Lidan arvostelu: Utm. typ. Utm. äverlinje o resning. Kunde vara ngt kortare i ländrygg. Välskuret huvud, tillräckligt stora ögon. Mycket bra kropp och förbröst o vinklad runtom. Vältecknad. Utm. pälskvalitet.  (JUN ERI3, Henrik Johansson)

Kiitos alla olevista kuvista Meeri Alangolle!

Lida kehässä Seinäjoella ja alla odottelemassa vuoroa kehän laidalla.

Siskolikka Milli, B. Small Miracle pisti sitten paremmaksi ja sijoittui hienosti PN-luokassa ensimmäisessä virallisessa näyttelyssään. Kylläpä lämmitti mukavasti nähdä "pikku-Milliä", jota hoidettiin pikkupentuna antaumuksella, kun se oli silloin muita puolet pienempi. Nyt on juuri passelin kokoinen kiva likka. Millin arvostelu: Utm. typ o storlek. Välkroppad för sin ålder. Utm kropp. Välskuret huvud. Ok pigment. Kunde ha ngt större ögon. Utm. bröstkorg. Vältecknad. Utm pälskvalitet. (JUN ERI1 PN3 VARASERTI)

Milli vauhdikkaana kehässä :)

Alla Tito kurkistelee kehästä menoa.

Veljekset Tito (B. Second Opinion) ja Sony (B. Scandic Hunk) saivat myös tosi kivat arvostelut. Tito oli JUN ERI3 ja Sony EH. Vanhempaa kaartia edusti Elvis (B. Raised on Rock) ERI:llä ja Tepi (B. Fudge Fellow) EH. Lämpimät kiitokset näytille tuomisesta. Kivaa oli nähdä ja jutella kehän laidalla!

Turistina lämpimässä Limingassa

08.08.2009 - 14:28 / Kategoriat: Näyttelyt 2009

Tänä aamuna auto suuntasi tosi lähelle Liminkaan, mutta tällä kertaa ilman omia koiria. Olipa hauska lähteä vaihteeksi ihan ilman koirien pesuja ja putsauksia sekä hillitöntä tavaramäärää liikkeelle. Kehän laidallakaan ei ollut kiire juosta mihinkään suuntaan vaan sai ihan keskittyä jännittämään kehässä viipottaneita kasvatteja. Mukavaa vaihteeksi tämä turistinakin olo :). Ja kaiken lisäksi aurinko antoi parastaan, joten lämpimästä kesäpäivästä nauttiminen luonnistui tosi hyvin.

Pennut oli jaettu eri tuomarille arvioitavaksi, kun aikuiset puolestaan arvosteli Markku Kipinä. Uroksissa aloitti heti junnuissa Tepi, B. Fudge Fellow hienosti luokkavoitolla ja jatkoi pu-kehäänkin. Tepi oli tänään ERI1 PU3, mikä on tosi hienosti nuorelle urokselle. Onnea kovasti Maaritille ja Tuomolle ensimmäisestä PU-sijoituksesta! Tepi onnistui livahtamaan pois paikalta ennen kuin onnistuin nappaamaan kameran käteen, mutta Tepistä on uusi posekuva kyllä otettu aivan vasta kotareiden puolelle.

Nartuissa olen jännännyt Ellaa (B. Heart of Rome) nyt useammassa näyttelyssä. Ella on kesän kunniaksi sonnustautunut bikini lookiin, mutta näkyypä sitten nätti rakenne kun ei ole karvoja tiellä ;). Ella sai keväällä Kipinän kehässä varasertin, joka tänään vaihtui tummansiniseksi vaikka tuomari totesikin karvan lähteneen aika komeasti. Ellan tulos siis ERI1 PN2 ja serti. Lämpimät onnittelut myös Tuulille - sieltä se nyt tuli. Hienoa!

Ella ja serti-poseeraus

Pennuissa Sony (B. Scandic Hunk) jatkoi hienosti kp-linjalla ja oli ROP-pentu. Nyt on Sonyn pentuskabat käyty, joten Sonykin jää nyt miehistymään muutamaksi kuukaudeksi, minkä jälkeen käydään pyörähtämässä junnukehissä. Onnea Sussulle ja Sonyllekin - pelkkiä onnitteluja melkein koko kirjoitus täynnä, mutta kiva vaihteeksi näinkin. Taidankin itse jatkossa istua vaan kehän laidalla, kun heti alkaa sujua niin hienosti ;)

Sony odottelee kehän alkua ja leikkii kengurua

Ja Sony pöydällä tuomarin arvioitava

Ruukin näyttely 25.7.

25.07.2009 - 22:16 / Kategoriat: Helmin pennut 2007, Helmin pennut 2008, Näyttelyt 2009

Lähes kotinäyttely oli tänäkin viikonloppuna, kun noin 50 km päässä Ruukissa järjestettiin ryhmis. Tuomarina oli Marja Kurittu ja cavoja oli ilmoitettu mukaan 49 eli jälleen ihan kiitettävä määrä koiria oli pyörähtelemässä kehässä. Ilmojen haltijakin oli suosiollinen eikä vesisadetta tullut koko kehän aikana, vaikka vähän siihen suuntaan oli ennustettu.

Pentuja oli neljä ja tällä kertaa jälleen veljekset Sony (B. Scandic Hunk) ja Tito (B. Second Opinion) saivat mennä keskenään, kun pari edellistä kertaa Sony on ollut ainoa poikapentu. Molemmille veljeksille tuli kp:t, mikä tietysti ilahdutti kasvattajan mieltä :). Sony sijoitettiin ykköseksi Titon peesatessa oikein mainiosti. Titon arvostelu:

Sopusuhtainen blenheim-pentu. Kaunis pään muoto. Värimerkit voisivat olla tasaisemmat. Erinomainen pigmentti, ok purenta. Erinomainen etuosa, runko ja kulmaukset. Selässä vielä iästä johtuvaa pehmeyttä. Kaunis turkin väritys. Erinomainen luonne.

Tito, 7,5 kk

Lida sai myös kp:n ja parhaana narttupentuna sai vastaansa Sonyn. Tällä kertaa Lida oli rop-pentu ja Sony vsp. Lidan arvostelu:

Viehättävä bl-pentu. Kaunis pää. Pehmeä ilme. Silmät voisivat olla aavistuksen isommat ja pyöreämmät. Hyvä kaula, etuosa, runko ja kulmaukset. Hyvä turkin laatu. Liikkuu ja esiintyy hyvin. Miellyttävä luonne.

Sisaruskolmikosta piti tietysti ottaa posekuva pöydälle pystien kera, mutta onhan koiran kuvaaminen hankalaa! Saati sitten kolmen yhtä aikaa. Kun kaksi on hyvin, vinkkaa kolmas silmää tai kurkistelee ihan toiseen suuntaan ;). Tässä kuitenkin erilaisista yritelmistä kaikkein paras:

Kuvassa vasemmalta alkaen Tito, Lida ja Sony.

Pentujen lisäksi oli vanhempaa sakkia myös näyttelyssä. Tepi (B. Fudge Fellow) esiintyi hienosti junioriuroksissa ja tuloksena EH3. Tepi on sopusuhtainen nuori uros, jota on oikein mukava katsella sekä liikkeessä että paikallaan. Jos Lida, Sony ja Tito ovat kehittyneet koko ajan aika vauhdikkaasti, on Tepi tyyppiä hitaasti hyvää tulee.

Helmin ensimmäisestä pesueesta matkassa oli Ella (B. Heart of Rome), joka oli tänään nuorissa nartuissa ERI4. Tosca oli valionartuissa ERI3 eli kaikkiaan koko poppoolla meni oikein mainiosti. Kun pääsin kotiin, piti ottaa kuva vanhemman vuosimallin pennuista, tri-sisaruksista sekä yhdessä että Helmi-äipän kanssa. Äiti-tytär-kuvat olivat sitten kaikki sellaisia, että julkaisukelpoisia löytyi lähinnä esimerkiksi siitä, kuinka hankalaa kuvaaminen on :)

Mitäs tuolla on...?

Meitä kaikkia alkoi haukotuttaa ;)

Tässäpä kuitenkin ilman haukotuksia, silmäniskuja ja muualle katsomisia sisarukset Ella ja Vimma (B. Echoes of Love). Vimman kieltä ei saatu enää piiloon :)

Näyttelyitä kerrakseen

19.07.2009 - 16:24 / Kategoriat: Näyttelyt 2009

Tämä viikonloppu on vietetty ihan kotinurkilla Äimäraution raviradalla näyttelyissä. Tuntuipa kivalta kerrankin herätä rauhassa omassa sängyssä ja suunnistaa vajaan kymmenen kilometrin päähän, kun normaalisti saa ajaa useamman sata kilometria. Molempina päivinä oli kv-näyttelyt, joten koiria oli ilmoitettu mukavasti mukaan.

Mukana oli vaihteleva kokoonpano, mutta pikku-Lida molempina päivinä sekä mukana vieraileva pikkumusta Tiiu (Radix Friendly Face), Toscan puolisisko. Onnea kovasti Jonnalle - Tiiu oli sunnuntaina PN2 ja sai hienosti vara-sertin ja vara-cacibin! Tiiu hurmasi meillä ja varsinkin isä ja Pablo suorastaan rakastuivat tähän mainioon neitiin.

Tiiu ja Pablo, toisiinsa ihastunut nuoripari

Lisäksi Helmin pojat Sony (B. Scandic Hunk) molempina päivinä ja Elvis aiemmasta pentueesta (B. Raised on Rock) sunnuntaina (NUO EH3). Helmin pentu Ella (B. Heart of Rome) esiintyi myös hienosti emäntänsä Tuulin luotsaamana molempina päivinä tuloksin NUO ERI3 ja EH. Elmo Elmeri urakoi myös molemmat näyttelyt tuloksin VAL ERI2 PU2 VARA-CACIB ja ERI3. Tosca sai lauantain ERI:n valioluokassa, samoin Helmi sunnuntaina sijoittuen valionartuissa vielä neljänneksi.

Pikkuväki kunnostautui hienosti Sonyn ollessa ROP-pentu lauantaina Lidan peesatessa VSP:nä - ja sunnuntaina sitten toisinpäin. Vähän piti nuorenherran kaahailla välillä, mutta hypyt, loikat ja vauhti on niiiiin pentumaista ja pääasia että pennulla on kiva fiilis kehässä. Lauantaina käytiin pikkuväen kanssa kuvattavana, joten nyt odotellaan sitten viikko millaiset kuvat saatiin aikaiseksi.

Sony valmistautuu kehään. Odotellessa voi vaikka rullailla ajankuluksi kieltä :)

Söpikset sisarukset Sony ja Lida sunnuntain kehän jälkeen. Samaa näköä löytyy jonkin verran :)

Lidan sunnuntain arvostelu (tuomari Tuire Okkola):

7 kuukauden ikäinen. Hyvin kehittynyt narttupentu. Hyvä pää ja ilme. Voimakas alaleuka. Spotti päässä. Tasapainoisesti kulmautunut edestä ja takaa. Ikäisekseen hyvin kehittynyt runko. Hyvä luusto ja tassut. Ikäisekseen hyvä karvapeite. Liikkuu ok. (Rop-pentu)

Sonysta otettiin vielä posekuva päivän päätteeksi. Lidasta sitten joskus samanmoinen, alkoi jo puhti loppua kuvaajalta. Alla siis Sony seitsemän kuukautta.

Sonyn sunnuntain arvostelu:

Hyvin kehittynyt 7 kk urospentu, jolla hyvä pää, huulet voisivat olla vähän kuivemmat. Hyvin kulmautunut edestä ja takaa. Ikäisekseen hyvin kehittynyt runko. Hyvä häntä. Hyvä ylälinja. Kokoon sopiva luusto. Ikäisekseen hyvä karvapeite, kaunis väritys, rikkonainen mantteli. Liikkuu hyvin silloin kun haluaa. (vsp-pentu)

Oli tosi kiva, kun kasvattien omistajat ovat jaksaneet tuoda koiria näyttelyyn. Kiitos ja kumarrus kaikille! Oli tosi mukava nähdä, otetaan uusiksi :)

Koiramaista menoa

17.05.2009 - 21:37 / Kategoriat: Yleinen, Agility, Näyttelyt 2009

Näyttää siltä, että johonkin suuntaan aina mennään tai sitten tehdään jotain koiramaista lähimaisemissa. Viikon sisällä ollaan käyty kisaamassa Onnin kanssa, monta monta metsälenkkiä, ihailemassa pentuja ja sitten vielä näyttelyreissulla Ruotsin puolella Piteåssa. Lisäksi oli koiravieraita kun Elmo ja Pablo kävivät kylästelemässä. Vapaa-ajan ongelmia ei ole, välillä kyllä ongelma kun vapaa-aika on vähän liiankin vauhdikasta.

Ja siitä pääseekin vauhdikkaaseen ruby-herraan, joka on päättänyt jäädä ikuiseksi ykkösluokkalaiseksi. Viime sunnuntain radat olivat kuin Onnille tehtyjä, 0-tulokset olisivat suorastaan hinkuneet kirjautua kisakirjaan, mutta ei. Onnia kiinnosti roippeet lähdön takana olevalla pöydällä, joten sinne sitten piti rynnätä haistelemaan. Eka radalta vitonen pujottelusta kunhan ensin päästiin radalle ja konseptit meni minulta täysin sekaisin ja toiselta radalta hylsy, kun matka katkesi kesken kaiken nuuhkuttelutuokioon. No, alhaista verenpainetta hoidettiin jälleen urakalla - ja ensi viikonloppuna otetaan uusiksi :)

Tämä päivä onkin sitten mennyt Ruotsin puolella mahtavan aurinkoisessa säässä. Tuliaisina rohtuneet huulet ja mahdollisesti jotain jälkikäteen maksettavaa... Koirille sileät ykköset, mutta onneksi autoon mahtui myös yksi serti Suomeen tuotavana eli Vili  (Anncourt Yesterday) sai Ruotsin muotovalion tittelin matkaansa, joten ei ihan turha reissu. Ja tulomatkalla sitten pysähdyttiin merenrantaan ottamaan valokuvia. Tuli ihanan kesäinen, vähän lomafiiliskin :)

Tosca

Tuore valio

Posekuvan saaminen koirasta on aika vaikeaa. Varsinkin kun kohde liikkuu koko ajan johonkin suuntaan niin kuin Tosca. Sitten kun se seisoo, jokin muu juttu mättää. Tällä kertaa tuuli tuiversi punaturkin korvat silmille.

Lida-tylleröinen on jo yli viiden kuukauden ikäinen hauska neiti. Huomenna aloitamme pentuagilityn, niin saa pikkuneitikin vähän aktiviteettia. Minusta on mukavaa, että puuhastellaan yhdessä vaikka Lidasta ei kisakoiraa tulisikaan. Huomenna on siis Lidan ihka ensimmäinen "koulupäivä" ja voidaan siis ajatella, että vauva-ajat on jo taakse jäänyttä :)

Näyttelyreissulla ja penskoja katsomassa

04.05.2009 - 21:15 / Kategoriat: Helmin pennut 2008, Näyttelyt 2009

Vappuviikonloppu sujui kätevästi, kuinkas muuten, koirien parissa :). Itsensä löytää yhä useammin auton ratista, kun kevät etenee ja tällä kertaa matkasin tyttöduon Ellan ja Toscan kanssa Lahden tuonne puolen. Lauantaina osallistuttiin cavojen erkkariin, jossa koiria oli muikeat 199 ja sunnuntaina Turengin ryhmikseen, jossa koiramäärä oli 31. Melkoinen ero näyttelyissä! Ryhmiksissä ja varsinkin ulkonäyttelyissä on ihan oma tunnelmansa ja kun sää suosi, niin mikäs siinä oli ollessa kehän laidalla.

Lauantaina tuomaroi Gordon Inglis Englannista ja Tosca oli VAL ERI2 PN3. Hieno saavutus ruby-typykältä, joka siis on nyt kahdessa peräkkäisessä pääerkkarissa sijoittunut PN-kehässä. Varsinkin kun odotuksia ei sen suhteen ollut. Ella oli nuorissa nartuissa ja sai ERIn todella ihanan arvostelun kera:

Very satisfying headproperties with good eyes. Correct proportioned from scull to muzzle. Good teeth and pigment. Lovely neck, shoulders and topline with good strong hindquarters and correct tail carriage. Accurate and balanced on the move. Very pleasing to watch. Good coat and showing in excellent condition. Very pleasing attitude.

Ella esiintyikin kehässä mainiosti koko ajan häntä huiskuen. Sunnuntaina triccineiti porskutti nuorten narttujen ykköseksi ja hienosti sijalle PN2 kera varasertin :). Alla Ellan poseeraus kehän päätteeksi.

B. Heart of Rome, Ella

Helmin kaksikko Whisky ja Milli olivat kasvaneet kovasti ja edelleen ihan itsensä näköisiä. Olipa hauska nähdä tätä kaksikkoa! Toivottavasti kasvavat samaan tapaan kuin tähänkin asti, niin hauskoilta sisarukset näyttivät. Alla kuvat kaksikosta.

Whisky, B. Smooth Scotch, ikää 5 kuukautta

Pikkusisko Milli, B. Small Miracle

Viisikuukautiset olivat jo niin ison oloisia, kun viikonloppuna loikki pihalla kahdeksan viikon ikäinen musta neiti Radix Jessica eli Isla! Hurmaava reipas natiainen, Toscan pikkusisko :)

Vuorokaudessa Ruotsin ja Norjan läpi - ja takaisin

19.04.2009 - 10:35 / Kategoriat: Näyttelyt 2009

Harrastettiin vaihteeksi extreme-matkailua, kun käytiin näyttelyreissulla Norjan Harstadissa. Herätys yöllä parin tunnin pyörimisen jälkeen kello kolmelta ja auton rattiin. Tässä vaiheessa tuntui taas siltä, että on noita järkevämpiäkin harrastuksia olemassa. Tiet oli hyvät ja kuivat, kunnes tultiin Norjan rajalle, jossa ilma muuttui lumisateeksi. Säävaihtelut oli Norjan puolella tosi nopeat, välillä kurkisti aurinko ja hetken päästä taas pyrytti.

Pääsimme perille Harstadiin hyvissä ajoin, mutta näyttelypaikalle ei meinattu autolla päästäkään, kun auto hyytyi jyrkkään mäkeen - liukasteltiin takaisin ja yritettiin useammasta paikasta samoin tuloksin. Onneksi löytyi sitten aurattu ja vähemmän jyrkkä tie paikalle ja päästiin hallin viereen, vaikka välillä alkoi olla jo epätoivoinen olo.

Näyttelypaikalla saatiin sitten odotella ihan rauhassa, kun kehä oli vähän myöhässä ja minä olin katsonut aikataulun väärin. Halli oli melko kylmä, joten vinkkinä muille, että kannattaa ottaa lämmintä mukaan niin on vähän mukavampi odotella.

Elmo Elmeri odottelee omaa vuoroa kehän laidalla :)

Ja Tossukkakin katseli välillä pöydältä näyttelyvilinää.

Odotellessa alkoi jännittää melkoisesti, sillä tuomari oli tarkka ja tiukka eikä esimerkiksi kääpiövillakoirista yksikään saanut ck:ta, mikä tarvitaan, jotta voi saada sertin. Keskikokoisissa villakoirissa sen sai yksi. Cavalier-uroksista ck:n sai kolme, avoimista yksi ruby-uros, rakas kilpakumppani Bondi ja Elmo. Loppuskabassa tuomari valitsi Elmerin parhaaksi urokseksi, joten tuloksena siis serti, cacib ja Norjan muotovalio.

Nartuissa ck:n sai sitten jo useampi koira. Tosca oli valionartuissa norjalaisen bt-nartun kanssa, tuomari kehui molempia, mutta sijoitti Tossun ykköseksi. PN-kehässä tuomari sijoitti Toscan kärkeen ja siinä vaiheessa polvet alkoivat melkein tutista, kun se tarkoitti sitä, että kotiin voisi saada toisenkin Norjan valion. Ja niinhän siinä kävi, että Tossu-mussu oli pn1 ja sai myös sertin ja cacibin :)

Rop-kehässä mentiin perätysten Marjutin kanssa ja Elmo peittosi taas Toscan niin kuin ennenkin. Onnea Marjut :)

Tuomarina oli norjalainen Bente Tallaksen Bjerkaas, joka kertoi lopuksi kasvattaneensa cavaliereita aiemmin.

Oltiin jo lähdössä kotiin, mutta kuulimme, että cacibin voi menettää, jos ei jää ryhmiin, joten päivä piteni sitten muutamalla tunnilla. En tiedä, olisiko niin sitten lopulta voinut käydä, mutta vara ei venettä kaada. Käytiin kävelemässä kierros ryhmässä ja sitten pitkälle kotimatkalle.

Elmeri odottaa ryhmäkehää

Vähän Harstadin maisemia. Hienot ja jylhät, joskin liukkaalla kelillä autolle vähän hankalat :)

Välietapille päästiin puolen yön aikaan, takana tuhat kilometriä ja melkein pari vuorokautta valveilla. Onneksi ei tarvinnut ajaa yksin. Kiitokset isälle, hyvälle kuskille!