Onnin turkki on massiivisista jokaviikkoisista hoitosessioista huolimatta päässyt villoittumaan talven aikana. Kastrointi sai turkista melkoisen hötökasan ja villaa tulee vauhdilla. Koska edessä on kurakelit ja lämpimämmät säät, päätin helpottaa Onnin oloa. Vieraat ihmettelivät myös useasti, kuinka Onni näyttää niin paksulta. No näyttäähän se kun turkki on valtava.

Eilen sitten marssin Onnin kanssa trimmaajalle, joka siisti poikaa. Mahanalus ja peräpeili ajeltiin, samoi rinnanalus, jossa oli pumpulinpehmeää karvaa. Arvata saattaa, että sain koko ajan selvitellä takkuja. Hapsukarvoja myös lyhennettiin reippaasti. Tosi paljon villaa saatiin pois groom star -karstan paremmalla ja kalliimmalla versiolla. Se täytyykin heti hankkia kotiin, jotta turkin saisi nyt pysymää parempana.

Kaiken karvan keskeltä kuoriutui melkoisen hoikka poika. Trimmaaja totesikin pojan olevan sporttisessa kunnossa, toivoisi jopa massaa lisää, jos kyseessä olisi näyttelykoira. Nyt kelpaa juosta agilityssä kun turkki ei ahdista. Alla lopputulos, joka ei ole yhtään hullumman näköinen kun miettii lähtötilannetta.

onnitrimmi.jpg