Lämpimiä aatoksia Helsingistä! Tultiin tänne tänään ja meidän city-koirat ilahtui kovasti, kun pääsivät kaupunkiin. Olimme nimittäin pari päivää mökillä ja siellä ei ollut niiden mielestä ollenkaan kivaa.  Ilmeisesti maaseutuelämä  on  vierasta näille koirille ;-).  Mutta kaupungin äänet ja hajut, ne vasta jotain on!

Lauantaina kävimme Saarijärvellä näyttelyssä, jossa Helmi oli PN2 ja sai neljännen varasertinsä. Tosca oli pnp3 eikä saanut kp:ta, mutta arvosteluun olen enemmän kuin tyytyväinen.  Tästä on hyvä pikku-rubyn kasvaa ja kehittyä eteenpäin kohti  isojen koitoksia.  Toscan arvostelu:  "Erittäin hyvän tyyppinen. Vahva luusto. Hyvä pää. Pehmeä ilme.  Oikeat mittasuhteet. Riittävät etu- ja hyvät takakulmaukset. Kaunis turkki. Hieman löysät takaliikkeet." (Vera Smirnova, Viro)

Vähän on Toscan kanssa kyllä tekemistä kehätottumuksessa, kun neiti alkoi juntturoida kesken kaiken ja kieltäytyi välillä kävelemästä... Pienen houkuttelun jälkeen onneksi lähti sitten liikkeelle. Helmiä ei huvittanut myöskään esiintyä yhtään ja tuntui, että sitä sai suurinpiirtein kiskoa kehässä eteenpäin. Osasyy oli varmasti huono alusta: nurmikko oli aivan märkä ja vesi vaan roiskui kun kiersimme kehää.

Tänään sitten kävimme eläinlääkärissä tarkistamassa millä mallilla Helmin juoksu on. Irtosolunäyte oli varsin kypsä ja progesteroni oli 2,7. Keskiviikkona menemme uudestaan ottamaan progesteronin ja voi olla, että torstaina tai perjantaina mennään moikkaamaan Tomppaa. Ja sitten odotetaan, saadaanko pikku-cavaliereita meidän perheeseen.