Arktiset olot kutsui eilen, kun menimme Kajaaniin loppiaisnäytelmiin. Tuomarina oli Erna-Britt Nordin Ruotsista ja cavoja ilmoitettu 49. Meiltä kehään tepsuttivat Elmo ja Tosca. Marjut esitti nyt ensimmäistä kertaa ihan kokonaan Elmon. Täytyy tunnustaa, että helpompaa olisi ollut olla itse hihnan päässä, kun katsella sivusta ja jännittää =). Hienosti kuitenkin meni, kun Elmo aloitti näyttelyvuoden tuloksella ERI1, PU1, serti ja ROP! Cacibia ei junnu vielä voinut saada, mutta tähän ollaan tosi tyytyväisiä.

Tosca-neiti seurasi Elmon jalanjäljissä ja oli ERI1, PN1, serti ja VSP. Olin aivan ällistynyt, kun olen surrut sitä, että sen turkinkasvatus on vielä kesken. Perjantaina vetelin hötöt pois coat kingillä ja sain sen siistin näköiseksi. Onneksi sillä jäi kuitenkin hapsuja karvakadosta huolimatta. Ja tuomari tykkäsi Toscasta kovasti.

Jäimme sitten vielä ryhmiin, jossa tuomari valkkasi Elmon jatkoon, mutta loppunelikon joukkoon ei enää rahkeet riittäneet. Näyttelyvuosi alkoi siis meidän osalta uskomattoman hienosti - tällaisia päiviä taitaa olla aika harvassa, joten loppiaisnäytelmä jää muistoihin, joka ei unohdu. Alla pari kuvaa meidän junnuista palkintoineen.

elmojatosca2.jpg

elmojatosca.jpg

Ja sitten vielä pieni mies Pablo pablo-3.jpg