Hiihtoloma on tuonut vieraisille Elmon ja Pablon. Ongelma numero yksi: juoksu. Niinpä kiikutin Helmin Kirsin hoiviin, jotta kaikki saisivat nukkua yönsä rauhassa ja talossa säilyisi jonkinlainen järjestys. Vaihteeksi sitten asetelmat kääntyivät niinpäin, että uroksia on enemmän, kun Onni, Elmo ja Pablo saivat miesvallan ja Tosca jäi ainoaksi tytöksi. Kummallinen tilanne, kun tytöt on yleensä enemmistönä.

Poikakolmikolla meni jutut ihan yksiin, ja Tosca keskittyi siihen, mitä se parhaiten osaa eli iski hampaansa lattialistaan ja irrotti oikein pätevästi ja siististi palasen, minkä jälkeen se hurjan hienosti hajotti sen tuhannen päreiksi. Tämän jälkeen se päätti muokata maton mieleisekseen, mutta Toscan epäonneksi satuin juuri tulemaan paikalle. Matto rullalle ja huvit seis. Adrenaliini kohosi nopsasti huimiin lukemiin, mutta koska lattialistan tuunaus oli jo ohi, ei auttanut kuin laskea sataan. Ja toisen kerran sataan.

Ongelma numero kaksi: kissalle tuli kiima. Ja kissalta hävisi samantien itsesuojeluvaisto ja se antoi Vimman pureskella itseään miten vaan. Ja uskokaa pois, Vimmalla on ronskit otteet. Niinpä kävin koppaamassa tyttösen mukaani töiden päätteeksi ja saatiin jälleen vähän tasoitettua sukupuolijakaumaa. Pyörremyrski Vimma saapui taloon ja pisti pojat sekaisin!

Elmo rakastui heti ja hymy venyi korviin asti. Yritys liehitellä oli kova - olisiko Helmin ihanat tuoksut tarttuneet tyttöönsäkin - mutta räksyttäjämme pisti pojan kuriin nopeasti. Sohvalta se potkaisi Elmon alas, ja poika lensi komeasti lattialle selälleen. Tämän jälkeen Elmo nousi pystyyn autuas ilme naamallaan ja jatkoi liehittely-yrityksiä. Mikä nainen!

Pablo hämmentyi siskonsa topakoista otteista ja (jumalattoman) kovasta äänestä ja juoksi karkuun häntä koipien välissä. Vimma tietysti perässä. Illan mittaan neitokainen alisti veljensä useampaan otteeseen, joten Pablo selällään Vimman alla ei ollut mikään harvinainen näky... Täytyy todeta, kun on seurannut viisikon touhuja, että kyllä löytyy neidistä energiaa ja on ihan emäntä-ainesta. Ainoastaan Tosca pystyi pistämään välillä neitiä ojennukseen, mutta sekin oli yllättävän pitkämielinen. Huomenna vieraisille saapuu Ella, joten saapa nähdä, kuinka lämpimissä tunnelmissa tenavat sitten ovat =)

btn.gifbtn_viewallimages.gif