Tossukkaisella on nyt tiineysvuorokausia takana 52. Loppukiri siis alkaa ja ensi viikolla odotamme tossurudeja syntyväksi. Lauantaina Tosca päätti, että enää ei jaksa masun kanssa kävellä kauas kotoa vaan hetken päästä valitsi risteyksessä suorimman tien kotiin. Kaukana ei käyty, ehkä käveltiin 200 m. Nyt matka on lyhentynyt entisestään, kun Tosca saa päättää vauhdin lisäksi pituudenkin. Takapihalla pötkötellään, sisällä pötkötellään ja välillä tullaan kainaloon rapsutettavaksi. Huokaillaan.

Mutta ollaan me tehty jotain kehittävääkin. Kun liikunta on vähentynyt, on tullut mukaan enemmän pään aktivointia eli ollaan Toscan kanssa harjoiteltu naksuttelemalla kosketuskeppi ja hieman kosketusalustaa. Ja samaa on tehty muidenkin kanssa, kun vie kerrallaan vähän aikaa, on helppo tapa aktivoida koiraa ja siihen on pystynyt vaikka podin viime viikon flunssaa kotona. Ja sitä pystyy mainiosti tekemään myös tulevan äitikoiran kanssa :)

Naksutinkoulutus on koirista hauskaa, ne saavat itse keksiä mitä pitää tehdä ja niistä tulee aktiivisia treenikavereita, jotka itse ehdottelevat juttuja: "Haluatko tätä? Vai tätä? Vai tätä?" Jos jotakuta kiinnostaa, niin ihan huippu kirja on "Naksutinkoulutusta koirallesi" (Morten Egtvedt ja Cecilia Koste). Suosittelen kovasti!

Onnihan on ylinopsa oivaltamaan, kun jotain aletaan harkata, mutta sen kanssa olenkin tehnyt erilaisia juttuja kaikkein eniten. Helmi on ollut vähän hidas, mutta kosketuskeppi alkaa silläkin olla hallussa. Ja Helmiinhän sopii ajatus "kaikkien ei tarvitse olla älykkäitä, riittää että on kaunis" :). Lidan kanssa on tarkoitus ottaa kosketusalusta kontakteille ja se pysyy jo hetken siinä paikallaan. Nyt on tarkoitus lisätä aikaa ja sen jälkeen siirrän alustan pieneen kontaktiin, joka on mulla kotona. Saas nähdä mitä plikka tykkää!

Eilen tunsin ensimmäisen kerran, kun koiravauvat potkivat kättä vasten. Se on aika liikkistä. Potkuja on tuntunut molemmin puolin massua, joten oletettavasti pentuja on ainakin kaksi. Tässä kuva meidän tulevasta äitikoirasta, ihanasta ruby-neidosta Tossusesta <3

Tossu.jpg

Tahdotko nähdä nätin napani..?

Tosca50vrk.jpg

Onneksi ruoka maistuu tulevalle äidille oikein hyvin, joten äiti ja lapsoset saavat energiaa. Lapset kasvamiseen ja äippä, että pysyisi kondiksessa. Tosin Tassulan puodista on haettu vähän hörtöjä nappuloiden sekaan mikä lisäsi ruokahalua selvästi. Masua on siis kasvatettu oikein antaumuksella, vaikka se on minusta selvästi pienempi kuin Helmillä aikoinaan, joten odottelen pienempää pentuetta.