Pentujen ensimmäinen viikko on kulunut syöden, nukkuen, syöden, syöden... joten arvata saattaa, että pienten massut on pyöreät ja trio onkin viikon aikana tuplannut painonsa. Yksi ilta ihmettelin kovasti pentuhuoneesta kuuluvaa ääntä. Kuvittelin jo Toscan siellä petailevan pentulaatikossa ja kielsinkin sitä, mutta kumma ääni vain jatkui. Kun menin katsomaan, imetti Tossu kaikessa rauhassa ja katseli minua kummissaan - ääni oli pojan tyytyväistä maiskutusta, kun se oli syömässä :). Sillä oikein suu napsui! Toisena iltana poika oli imemässä siskonsa korvaa, oli muuten ottanut siitä tosi tiukan otteen! Joten kyllä täällä on siis tosiaan syöty ihan antaumuksella.

Tyttöjen punanenut ovat myös alkaneet mustua ja pennut osaavat määrätietoisemmin pyrkiä mamman luo. Ne ovat jänteviä ja reippaita. Laatikossa nukkuvat jos mamma ei ole paikalla ja kun se tulee, niin alkaa hirveä tohina ja ähinä. Ja yllättävän nopeaa tahtia saavutetaan äippä. Tosca onkin aivan esimerkillinen äiti. Pennut ovat hyvin syötettyjä ja puhtaita ja oikein tyytyväisen oloisia. Ulkona käväistään pikaiseltaan ja kiireellä mennään takaisin pentujen luo.

Tässä tänään otetut nassukuvat pennuista.

Ruby-tyttö

Blen-tyttö

Poika

Ja sitten tällä viikolla otettuja sekalaisia kuvia. Äidin viekussa on hyvä olla <3

Ruokatauolla

Tätä kuvakulmaa en vain voinut vastustaa ;) 

Tosca pesueensa kanssa. On se vain hieno mamma <3

Tämä pikkuinen tassu ottaa vielä monta askelta...

Tosca kerää monesti lapsensa kasaan. Ovat sitten kaikki äipän lähellä turvallisesti.

Äiti ja poika

Punanuttu

Vaikka elämässä tuntuu tällä hetkellä olevan lähinnä syöminen ja nukkuminen tärkeintä, niin selvästi kosketus jo rauhoittaa lapsosia. Kitinä loppuu, kun pentuja silittää. Varpaita ja tassuja tunnustellaan sekä nostetaan välillä pois laatikosta hetkeksi. Minä olen kuitenkin päässyt todella helpolla, kun on hienosti hoitava äiti ja reippaat, tyytyväiset pennut. Muut koiratkin eli lähinnä Lida ei enää ihmettele pentuhuoneen elämää, mutta kiinnostavaahan se on silti. Tällä hetkellä kuitenkin muu jengi saa tyytyä portin takaa tuijotteluun.