Viikko viikolta kehitys vaan menee vauhdilla eteenpäin. Pennut osaavat hienosti murista, purista, vinguttaa toisiaan (=purra ihan tosissaan niin että tuntuu), hyppiä ja vaania :). Ne syövät ihan mahdottoman hienosti. Ensimmäinen lautanen ruokaa lattialle ja ne tekivät ruokailuympyrän kuin vanhat tekijät ja söivät lautasen tyhjäksi. 

Ei tämä yleensä näin helppoa ole! Näiden pentujen kanssa on kuitenkin elämä mennyt hirmuisen sujuvasti soljuen, ensiksi vain ihailin pentulaatikon äärellä ja nyt - niin siis nythän laatikko on historiaa. Pennut ovat siirtyneet pentuaitaukseen, mikä aiheutti aluksi suunnatonta hämmästystä. Mutta nyt on niillä tilaa juosta ja liikkua mikä on kehityksen kannalta tärkeää.

Pentujen tulevia perheitä on käynyt niitä sylittelemässä. Onpa ollut kiva nähdä! Meiltähän ei kukaan vaan nouda pentua, vaan tapana on aina käydä etukäteen esittäytymässä ja tutustumassa. Ja kun pentu on sitten lähtenyt omaan kotiinsa niin kuvat ja kuulumiset ovat erittäin tervetulleita. 

Tässä taas muutama pentukuva, jos vierailu ei vielä saanut pentukuumetta tarpeeksi korkealle :)

Nyt ei voi olla itsekään satavarma kumpi kuvaan sattui, kuopus vai tuplatäplä kun päälakea ei näy kunnolla...

su0704-normal.jpg

Pojat leekaa!

su0704_2-normal.jpg

Tumma poika on ihan mahdottoman kiltti..

su0704_3-normal.jpg

tai hetkinen, eipäs olekaan! Tässä ollaan nimittäin vinguttamassa tyttöä ;)

su0704_4-normal.jpg

Kuopus näyttää kieltä kesken leikkihetken.

su0704_5-normal.jpg

Koko kööri asettumassa päivänokosille. Johan tuossa ainakin kymmenen minuuttia heiluttiinkin :)

su0704_6-normal.jpg