Nyt ollaan päästy siihen vaiheeseen, että vauhti kiihtyy päivä päivältä. Kaikilla pennuilla on nyt jalat alla ja leikit ovat alkaneet. Muristaan ja purraan, leikkihiiri saa tapporavistuksia, hypitään ja juostaan. Pikkuisten ote alkaa olla sen verran napakka että omien sormien sijaan mielellään tarjoaa jotain muuta lelua suuhun :). Näiden leikkihetkien lisäksi kuitenkin edelleen nukutaan suurin osa ajasta eikä ihme, eihän näillä natiaisilla vielä ole ikää kovin paljon.

Pennut ovat nyt isommassa laatikossa ja välillä olen nostellut niitä juoksentelemaan pentuhuoneen lattialle.  Tämä isompi pentulaatikko on yleensä käytössä aina suhteellisen vähän aikaa ennen siirtymistä pentuaitaukseen ja sen kasaaminen taitaa ollakin minun ensi viikon alun hommana. 

Meillä pennut aloittavat kiinteän maistelun aina jauhelihalla, kun se yleensä hyvin uppoaa ja on sopivan pehmoista aivan alkuun ja sitä ovat nämäkin jo saaneet maistella. Hyvin se on kädestä uponnut, mutta selvästi huomaa, että maito on se ykkösvaihtoehto. Seuraavaksi alan tehdä jauheliharuokaseosta, jossa koostumus saa aluksi olla suht lihaisa ihan maun vuoksi ja pikkuhiljaa sen osuutta sitten vähennetään. Ja sitten katsotaan kuinka ahnetta tämä porukka on - tarvitseeko kuinka paljon rajoittaa maitobaarilla hengailua että saa ruoan maistumaan.

Pentulassa siis kaikki enemmän kuin hyvin, iloisia veitikoita talo täynnä :)

pennut_plokiin-normal.jpg

Vasemmalla poika, joka on saanut tulevasta kodista kutsumanimen Jassu, keskellä Vanilla-tyttö ja oikealla Karkki-tyttö.