Pellon näyttelyssä oli tietysti pakko käydä, kun samalla saattoi viettää viikonloppua äitiä moikkaamassa. Kerrankin siis hyvä syy lähteä sinne =). Sää oli lämmin ja aurinkoinen, ja joku (en minä) meidän poppoosta oli pistänyt jalkaan villahousut kun eilen oli tosi kylmä...! Ei varmasti sitten palellut.

Ja kyllä kannatti käydäkin Pellossa. Helmin osalta ei ollut mitään suorituspaineita, kun Helmi on saanut kaksi sertiä eikä voi valioitua kun ei ole vielä täyttänyt kahta vuotta. Mutta kuinka ollakaan, kaikki menikin sitten ihan nappiin, tuloksena PN1, serti ja ROP. Tämä oli aivan ensimmäinen kerta, kun omistamani koira on rop - aikanaan Chamma oli vsp. Helmi jaksoi pinnistellä hännänheilutuksen rop-kehässä, muuten se oli normaali eli kunhan jolkotteli mukana.

Elmo oli ensimmäistä kertaa kehässä ja tuloksena rop-pentu kera kp:n. Tuomari oli laittanut hauskasti arvostelun loppuun:"-- Uros, joka tulee tekemään omistajansa onnelliseksi, jos jatkaa näyttelyissä." Kyllä meidän joukko oli jo nyt onnellinen! Elmon omistaja Marjut, pikkusiskoni, suorastaan hehkui =). Elmoa oli mukava viedä kehässä, poitsu liikkui hienosti, malttoi myös seisoa kauniisti pöydällä, maassa seisomisen kanssa on vielä tekemistä, mutta eiköhän sekin ajan myötä opita.

Ja sitten mammanmussukka Tosca oli vsp-pentu ja sai myös kp:n. Tällä kertaa tyttö jätti kehässä juntturoimisen tekemättä ja käveli suht nätisti, mitä nyt välillä vähän hyppi... mutta sitä ei lasketa, kun toinen on vielä niin pieni. Arvostelu oli mukava ja sen tässä lisäilen lähiaikoina Toscan sivuille aivan kuin muiden arvostelut. Meidän näyttelypäivä oli siis todella mahtava.

767915.jpg

Pakollinen pystikuva Helmistä.

Elmo hienon palkintonsa kanssa.

767932.jpg