Selvästi on kesä. Sen tunnistaa siitä, että auto on suunnattu reissuille harva se viikonloppu johonkin suuntaan Suomea - ja välillä rajojen ulkopuolelle. Muutenkin tuntuu siltä, että vuorokaudessa on enemmän tunteja kuin talvella. Mukavaa tekemistä riittää. Käytiin viime viikonloppuna Pellossa, jossa tietysti metsälenkit kuuluu asiaan. Koska Sennuli oli osoittanut uimarilahjoja, piti se lenkin päätteeksi viedä tietysti uimaan. Jostain syystä kännykkä oli aina taskussa kun neiti ui, mutta tässä todistusaineistoa kahlaamisesta. Senna katselee, kun äiti huutelee sitä mukaansa uimaan. Minä en tietenkään uinut, vaan katselin rannalta :)

Sunnuntaita vietettiin sitten isolla joukolla Rovaniemellä näyttelyssä. Vettä satoi koko päivän, välillä enemmän ja välillä vähemmän, joskus hetkeksi jopa loppuen. Vesisade ei kuitenkaan tunnelmaa latistanut, telttaan mahtui sekä ihmisiä että koiria. Pieni telttakin vetää kummasti ihmisiä sisäänsä tarpeen vaatiessa. Ja mukavaa oli jutellessa, vaikka päivä venyikin pitkäksi. Lida kehänlaidalla kommentoi minulla jotain, mitähän asiaa on sillä ollut :)

Lopputulemana Lidalle serti ja vara-cacib, joka vahvistuu cacibiksi. Lida on kyllä aika ihq neiti, mutta niin on pikkusisko Sennakin, jolle näyttelystä toinen pn-sijoitus ja varaserti.

Tässä ipana onnellisen handlerinsa kanssa.

Senna on tosi kiva näyttelykehässä, kun se todellakin esiintyy koko ajan häntä heiluen. Lihapullalla voi tietysti olla myös osuutta asiaan :). Mutta hauska tietysti, että neiti tykkää yhdessä touhuamisesta, oli se sitten näyttelyitä tai jotain ihan muuta, kuten vaikka agilityä. Nyt kun kesällä on taas harkkailumahdollisuus lähellä, niin ollaan käyty koko jengin kanssa välillä harjoittelemassa. Senna tykkää tietysti kovasti, niin kuin ilmeestäkin voi päätellä :)

Mutkaputkeen neiti suhahtaa jo vauhdilla. Kentän laidalla Senna ei malttaisi millään odottaa, kun muiden kanssa tehdään. Kärsivällisyyden harjoittelulta ei silti voi välttyä, kun karvakuonoja on matkassa useampi. Lidan mielestä treenit on myös tosi kivoja.

Lidalla tuli juuri oman kurssinsa aikaan juoksu, joten jouduimme jättämään useamman kerran väliin. Onneksi tulee korvauskertoja, jonne lähdetään sitten ottamaan menetettyjä harkkoja takaisin. Olin silti tosi yllättynyt, kun menimme viimeiselle treenikerralle ja Lida teki yllättävän vaikeita harjoituksia hienosti. Pentuagilitystä on selvästi jäänyt muistijälki, joka helpottaa nyt eteenpäin menoa.

Helmin kanssa on operaatio pujottelu edelleen kesken vaikka se on edistynyt viime aikoina kovasti. Onni on ollut viime aikoina oma itsensä, joten kevyttä harjoitusta olen nyt muutaman kerran ottanut ja ehkä herra pääsee vielä kisaamaankin. Täytyy katsoa miltä se alkaa vaikuttaa jos välillä vähän treenaa. Tässä Onni ja Tosca odotusvuorossa :)

Kyllä kesä on kivaa! Nyt on meillä lomakin, joten ehditään varmaan tehdä kaikkea karvaistenkin mielestä kivaa. Ja sitten otetaan rennosti.