Torstaina töiden jälkeen alkoi ahkera petaaminen. Touhukas Tosca jatkoi tätä koko illan ja ajattelin pentujen syntyvän yöllä. Toisin kävi, meillä pedattiin koko yö, pestiin välillä kovasti minun käsiä ja kaulaa - ja valvotun yön jälkeen aamulla kahdeksan jälkeen syntyi ensimmäinen pentu, ruby-tyttö! Punanuttu oli syntyessään 290 grammaa painava jötikkä, ei siis mikään pikkutyttö. Ajattelin, että oliko siinä sitten isoin pentu ensimmäisenä, mutta vielä mitä.

Toisena syntyi bt-poika, jolla painoa huikeat 328 grammaa, joten ihan hyvä, että tyttö avasi poitsulle tietä, koska kyllä mammalla on ollut venymistä, kun synnytti lapsiaan maailmaan. Jytkyjen kaksosten sijaan saatiin kolme pentua, ja viimeisenä syntynyt (yllätys!) blenheim-tyttökin painoi 315 grammaa. Hienosti kuitenkin Tosca synnytti nämä kolme isoa pentuaan. Vähän vaille kymmenen perjantai-aamuna oli sitten koko trio kasassa ja Tosca sai keskittyä ihan äidin hommiin.

On nuo äidinvaistot kyllä hienot, kun Tossu osasi heti olla pentujensa kanssa. Perjantai kuluikin sitten pentuja ihaillessa, vaikka väsymys oli melkoinen. Jännä katsoa pentulaatikkoa, kun on tottunut katsomaan kirjavia pentueita ja siellä onkin sitten kolme väriä sievästi rinnakkain :). Väritkin meni ihan nätisti, yksivärisillä on hieman valkoista, mutta sitä on niin vähän, että taitaa lähteä pois kun pennut tuosta vähän kasvavat.

Onnea Rudy-iskälle ensimmäisestä pentueesta! Trikki jäi puuttumaan katraasta, mutta muuta väriä tuli sitten senkin edestä. Pennut saa nimensä B-kirjaimella ja niistä tulee (tämän hetken mukaan eli pieni varaus):

  • Blenjoy Breathe Fire, ruby
  • B. Black Sabbath, bt
  • B. Back to Mama, blen

Ja mitä olisi kirjoitus ilman wauvakuvia, ei mitään :)

Poika maitoparta nukkuu kun tytöt keskittyy kirimään painoa ylöspäin.

Lähikuvassa tuhti poikamme :)

Äiti ja poika

Ruby-tytöllä on pieni spotti, äidillään oli pentuna samanlainen

Blennari-tytön nassukuva <3. Blen-tytöllä on kauniisti rikkoinen väritys.

Ja tietysti asiaan kuuluu, että wauvalalla on omat portinvartijat. Meillä niitä on kaksi :)

Helmi varsinkin on päivystänyt portin takana ahkerasti. Taitaa tietää, mitä täällä on. Lida on ollut vähän hämillään ja selvästi sitä mieltä, että voisin viettää vähemmän aikaa wauvalassa. Aamulla se kipusi syliin ja oli kovin onnellinen kun tulin huoneesta pois. Onhan sekin vielä pikkuinen, tänään täytti 9 kuukautta, joten virallisesti ollaan nyt junnuja :)

Onnea hurjasti Annelle, Mikalle ja pienelle tyttövauvalle, joka syntyi myös eilen! Vitsailut siitä, miten Toscan kanssa olette tositouhuissa yhtä aikaa osuivat oikeaan :)