Agia ja Vimmaa

Käytiin tänään Onni Onnellisen kanssa viimeistä kertaa pujottelukurssilla. Sehän on kolmen kerran kurssi ja välissä aina harjoittelutauko. Nyt viimeisen kolmen viikon aikana meillä on treenit jäänyt aika minimiin. Maa on jäässä eikä lunta ole, joten en ole saanut tökättyä keppejä maahan. Sitten työkin on sotkenut harrastuksia =). En siis ole pystynyt tekemään sitä, minkä olisin halunnut.

Onni on ollut aina hihnassa kun olen treenannu kuudella kepillä. 12 keppiä en ole siis ottanut kertaakaan enkä myöskään niin että koira olisi ollut irti. Tänään oli ohjelmassa pujottelua täydellä 12 kepillä irrallaan ja mukana jo muita esteitä sekä häiriöesteitä. Ihan ensimmäiseksi pujottelun päähän laitettiin houkuttimeksi putki suurinpiirtein puolen metrin päähän keppien loppua. Olin varma, että

A) koira ei pujottele irti ylipäätään ja

B) karkaa putkelle.

Ylläri oli melkoinen kuin karkausmahdollisuudesta huolimatta Onni pujotteli loppuun asti irrallaan, vaikka päässä oli namikuppi houkuttimena eikä putkellekaan tarvinnut lähteä. Tietysti Mikko oli lähellä varmistamassa, että se ei pääse namia ottamaan vaikka karkaisi.

Oli myös mukava huomata, että Onni osasi myös itse hakea oikean välin vaikka tuli muilta esteiltä. Oli hienoa, että vauhtia on tullut eikä se välittänyt siitä, olinko oikealla tai vasemmalla puolella. Lisäksi oli minulle ihan uusi juttu, että koirasta löytyi malttia pujotella loppuun asti, vaikka namikuppi oli päässä houkuttelemassa. Jotain ihmeellistä on siis tapahtunut.

Sitten harjoiteltiin tyrkkäämään koira pujottelemaan. Ensin putki, hyppy ja pujottelemaan niin, että seisoin toisessa välissä ja vedin kädellä toisen välin, minkä jälkeen käännyin pois tieltä. Hienosti meni nytkin, vaikka mentiin vaativissa kulmissa ja harjoituksia, joita en olisi uskaltanut unelmoida kurssin alussa. Saatika tänään tunnin alussa, koska en tosiaan ole treenannut irrallaan enkä muiden esteiden yhteydessä.

Olen tosi tyytyväinen edistykseen, mitä on tapahtunut kurssin aikana. Vielä on kovasti tekemistä koiran kanssa ja harjoiteltavaa riittää, mutta nyt minulla tietoa siitä, miten on edettävä, joten eiköhän tämäkin asia edisty. Kokemuksen pohjalta tulen jatkossakin ongelmakohdan kanssa marssimaan Mikon luokse, niin paljon auttoi, kun oli kokenut kouluttaja eikä ihan kaikkea tarvitse itse pähkäillä.

Treenin päätteeksi nappasin Vimman kylään. Kotiin pikkuneiti Räyhänhenki palaa huomenna. Ollaan sovittu Kikin kanssa, että Vimma käy välillä kylästelemässä, jotta se ei ole isona neitinä sitten ihmeissään jos joskus lähtee minun kanssani näyttelyreissulle eikä oma äippä ole matkassa.

Vimma ja Helmi osaavat olla yhdessä vähän rasittavia, kun ne leikkiessään räksyttävät toisilleen ISOON ääneen... Välillä on pitänyt ottaa Helmi tai Vimma jäähylle, jotta naapurisopu säilyy =). Mutta reipas pentu se on ja voisin kuvitella, että tästä tomerasta tytöstä voisi tulla mainio harrastuskoira. Annetaan pikkuneidin kuitenkin ensin kasvaa ja katsotaan sitten myöhemmin mahdollisia agikuvioita.